Tiedotteet

Atria Suomi tehostaa toimintaansa Nurmon tehtaalla

1.12.2014 14:06

Atria käynnistää kehittämisohjelman sian teurastuksen tehostamiseksi Nurmon tuotantolaitoksella. Atria sopeuttaa tuotantoaan vastaamaan nykyistä markkinatilannetta. Kapasiteettia leikataan vuoden 2015 aikana korkeintaan 40 henkilötyövuoden verran.

Neuvottelut henkilöstön kanssa aloitetaan välittömästi ja ne koskevat 140 työntekijää Nurmon sikateurastamolla. Toimintojen järjestelyt pyritään toteuttamaan määräaikaisilla lyhyillä lomautuksilla.

Lisätietoja antaa teollisista prosesseista vastaava johtaja Markku Hirvijärvi, p. 040 773 9276.


Atria Suomi on osa kasvavaa ja kansainvälistä elintarvikealan yritystä Atria Oyj:tä. Atria on yksi johtavista ruoka-alan yrityksistä Pohjoismaissa,Venäjällä ja Baltian alueella. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2013 noin 1 411 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on lähes 5 000 henkilöä. Atria Suomen tuotantolaitokset sijaitsevat Nurmossa, Kuopiossa, Kauhajoella, Forssassa, Sahalahdella ja Jyväskylässä. Atrian juuret ulottuvat vuoteen 1903,jolloin perustettiin sen vanhin omistajaosuuskunta. Atria Oyj:n osakkeet listataan Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä.

Lisätietoja:
www.atria.fi
www.kokkaamo.fi
www.atriablogi.fi
www.atriagroup.com.

Avainsanat