Tiedotteet

Atria Suomi tehostaa naudan- ja sianlihantuotannon tuottavuutta Jyväskylän tehtaalla

24.2.2014 12:13

Atria Oyj, pörssitiedote

Atria on päättänyt käynnistää kehittämishankkeen Atria Suomen naudan- ja sianlihatuotannon kannattavuuden parantamiseksi ja tuottavuuden lisäämiseksi Atrian Jyväskylän tehtaalla. Hankkeessa selvitetään Atrian nykyisten toimintojen päällekkäisyydet, Jyväskylän tuotantolaitoksen kehittämiskohteet ja synergiat Atrian toimintojen kanssa. Neuvottelut henkilöstön kanssa koskien kehittämishankkeen sisältöä aloitetaan välittömästi.

Atrian arvion mukaan päällekkäisyyksien poistamisella ja tuottavuuden parantamisella saavutetaan noin 5 miljoonan euron vuotuiset säästöt, jotka toteutuisivat vuoden 2015 alusta lähtien. Tämä tarkoittaisi noin 60 henkilötyövuoden vähentämistä.

Atria osti helmikuussa 2014 Saarioisten naudan, sian ja broilerin hankinta-, teurastus- ja lihanleikkuuliiketoiminnot. Nyt käynnistetyt kehittämistoimenpiteet koskevat naudan- ja sianlihan hankintaa sekä teollista toimintaa Jyväskylän tuotantolaitoksella.

Lisätietoja antaa Atria Suomen toimitusjohtaja Mika Ala-Fossi, p. 040 8310342.


ATRIA OYJ
Juha Gröhn
toimitusjohtaja


Atria Suomi on osa kasvavaa ja kansainvälistä elintarvikealan yritystä Atria Oyj:tä. Atria on yksi johtavista ruoka-alan yrityksistä Pohjoismaissa,Venäjällä ja Baltian alueella. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2012 noin 1 344 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on lähes 5 000 henkilöä. Atria Suomen tuotantolaitokset sijaitsevat Nurmossa, Kuopiossa, Kauhajoella, Forssassa ja Karkkilassa. Atrian juuret ulottuvat vuoteen 1903,jolloin perustettiin sen vanhin omistajaosuuskunta. Atria Oyj:n osakkeet listataan Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja: www.atria.fi ja www.atriagroup.com.

Avainsanat

Olemme päivittäneet verkko- ja mobiilipalveluidemme tietosuojaselosteen vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen ("GDPR") vaatimuksia. Tietosuojaselosteessa kerromme, mitä henkilötietoja keräämme verkko- ja mobiilipalveluidemme käyttäjistä, miten käytämme niitä ja miten huolehdimme niiden suojaamisesta. Lue lisää.

Ok