Tiedotteet

Atria Oyj:n hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi sekä nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle

13.1.2014 08:44

Atria Oyj Pörssitiedote 13.1.2014, klo 8.30: Hallituksen ja nimitystoimikunnan ehdotus hallituksen jäsenten lukumääräksi

Atria Oyj:n hallitus on ilmoittanut ehdottavansa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiön yhtiöjärjestystä muutettaisiin siten, että hallituksen jäsenten enimmäismäärää lisättäisiin kahdella. Hallitukseen voisi jatkossa kuulua vähintään viisi ja enintään yhdeksän jäsentä aikaisemman enintään seitsemän jäsenen sijasta.

Edellyttäen, että yhtiökokous hyväksyy hallituksen ehdottaman muutoksen, nimitystoimikunta on päättänyt ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallitukseen valittaisiin nykyisen seitsemän jäsenen sijasta yhteensä kahdeksan jäsentä.


Nimitystoimikunnan ehdotus hallituksen jäseniksi

Nimitystoimikunta on päättänyt ehdottaa yhtiökokoukselle, että halitukseen valitaan jäsen erovuoroisen jäsenen (Seppo Paavola) tilalle sekä yksi uusi jäsen. Nimitystoimikunta on päättänyt ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallituksen jäseneksi valitaan uudelleen erovuorossa oleva Seppo Paavola sekä uutena jäsenenä Jukka Moisio.
 

Nimitystoimikunnan ehdotus hallituksen jäsenten palkitsemisesta

Nimitystoimikunta on päättänyt ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten palkkiot pidetään samoina kuin vuonna 2013. Palkkiot ja kokouskulujen korvaukset ovat olleet seuraavat:
- kokouskorvaus 300 euroa per kokous
- työajan menetyskorvaus kokous- ja toimituspäiviltä 300 euroa
- hallituksen puheenjohtajan palkkio 4 400 euroa kuukaudessa
- varapuheenjohtajan palkkio 2 200 euroa kuukaudessa
- hallituksen jäsenen palkkio 1 700 euroa kuukaudessa
- matkustuskorvaus valtion matkustussäännön mukaan (VR:n Ekstra-luokassa)

Atria Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta



Atria Suomi on osa kasvavaa ja kansainvälistä elintarvikealan yritystä Atria Oyj:tä. Atria on yksi johtavista ruoka-alan yrityksistä Pohjoismaissa,Venäjällä ja Baltian alueella. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2012 noin 1 344 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on lähes 5 000 henkilöä. Atria Suomen tuotantolaitokset sijaitsevat Nurmossa, Kuopiossa, Kauhajoella, Forssassa ja Karkkilassa. Atrian juuret ulottuvat vuoteen 1903,jolloin perustettiin sen vanhin omistajaosuuskunta. Atria Oyj:n osakkeet listataan Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja: www.atria.fi ja www.atriagroup.com.

Avainsanat