Tiedotteet

Atria myy osuutensa Dan-Invest sikalayhtiöstä

1.10.2013 09:00
Atria myy osuutensa Dan-Invest sikalayhtiöstä

Atria on myynyt vähemmistöosuutensa Venäjällä toimivasta OOO Dan-Invest sikalayhtiöstä tanskalaiselle enemmistöomistaja Dan-Invest A/S:lle. Atrian omistusosuus yhtiöstä oli 26 prosenttia ja Dan-Investin osuus oli 74 prosenttia. Kauppa on toteutettu 30.9.2013 ja omistusosuus siirtyy ostajalle välittömästi.

Kauppahintaa ei julkisteta, eikä siitä aiheudu merkittävää vaikutusta yhtiön taloudelliseen asemaan tai tulokseen. OOO Dan-Investillä on kaksi sikalaa Kaakkois-Venäjällä, toinen Krasnodarissa ja toinen Tambovissa.

Sikalayhtiön vähemmistöosuuden myynti ei vaikuta Atria Venäjän liharaaka-aineen saantiin. Atria Venäjän lihavalmisteteollisuus käyttää sekä Venäjällä tuotettua lihaa että tuontilihaa.

Lisätietoja antaa Atria Oyj:n varatoimitusjohtaja Juha Ruohola, puh. 0400 647 160.


Atria Suomi on osa kasvavaa ja kansainvälistä elintarvikealan yritystä Atria Oyj:tä. Atria on yksi johtavista ruoka-alan yrityksistä Pohjoismaissa,Venäjällä ja Baltian alueella. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2012 noin 1 344 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on lähes 5 000 henkilöä. Atria Suomen tuotantolaitokset sijaitsevat Nurmossa, Kuopiossa, Kauhajoella, Forssassa ja Karkkilassa. Atrian juuret ulottuvat vuoteen 1903,jolloin perustettiin sen vanhin omistajaosuuskunta. Atria Oyj:n osakkeet listataan Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja: www.atria.fi ja www.atriagroup.com.

Avainsanat

Olemme päivittäneet verkko- ja mobiilipalveluidemme tietosuojaselosteen vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen ("GDPR") vaatimuksia. Tietosuojaselosteessa kerromme, mitä henkilötietoja keräämme verkko- ja mobiilipalveluidemme käyttäjistä, miten käytämme niitä ja miten huolehdimme niiden suojaamisesta. Lue lisää.

Ok