Tekoäly printtaa täsmäruokaa

Tekoäly printtaa täsmäruokaa

ARTIKKELI LIS√ĄTTY 29.11.2018

Atrian järjestämässä Ruoan tulevaisuus -paneelikeskustelussa paneuduttiin suomalaisen ruoan trendeihin, mahdollisuuksiin ja uhkiinkin. Keskustelemassa olivat ravintoloitsija Henri Alén, Satokausikalenterin perustaja Samuli Karjula, maa- ja metsätalousministerin erityisavustaja Risto Lahti sekä tutkija Vesa A. Heikkinen. Moderaattorina toimi Jani Halme.

Yhdysvaltojen Bostonissa avattiin viime keväänä ravintola, jonka ruoan valmistavat robotit. Missä määrin teknologia tulee valtaamaan keittiöt?  

Vesa A. Heikkinen kertoo, että palvelurobottien käyttöä ammattikeittiösisä tutkitaan alan oppilaitoksissa. Esimerkiksi Tampereen ammattikorkeakoulussa ja Haaga-Heliassa pohditaan, kuinka lähelle robotti voi tulla asiakasta.

– Mutta robotit eivät tule ratkaisemaan tuotantoa, vaan teollisuus näyttää edelleen suunnan. Tämä on ihmisten ala ja ihmisten tunteet ja intuitio ovat ruoan tekemisessä vahvoilla. Teknologia voi kyllä toimia apuna monella tavalla, esimerkiksi kouluttamisessa, Heikkinen arvioi.  

Tämä on ihmisten ala ja ihmisten tunteet ja intuitio ovat ruoan tekemisessä vahvoilla.

Kaikki keskustelijat ovat yhtä mieltä siitä, että ruoan nopea tulostaminen on lähiajan asia. Henri Alén huomauttaa, että vielä toistaiseksi ihmisen käsi tekee printteriä parempaa jälkeä. Mutta tulevaisuudessa printtaus voi mullistaa täysin esimerkiksi leipomoteollisuuden.

– 3D-printtauksen paras puoli on se, että sillä voit tehdä 1-2 täysin individualistista juttua. Tuotantoa ei tarvitse tehdä massoina, vaan voin tehdä yhden Samuli Karjulan näköisen marsipaanin. Tässä on se hienous, Alén kertoo.

– Ruoan tulostamisessa on mahdollisuuksia myös lihateollisuudessa. Jauhelihakin voisi tulla kapseleissa, joista saisi nappia painamalla grammalleen oikean kokoisen hampurilaispihvin, Risto Lahti pohtii.

Printtaamisen todelliset mahdollisuudet avautuvat, kun kuvioon otetaan tekoäly mukaan. Yhdistelemällä eri järjestelmien tietoja ihmiset voivat tulevaisuudessa tulostaa itselleen prikulleen oman ruokavalionsa mukaista täsmäruokaa.

Printtaamisen todelliset mahdollisuudet avautuvat, kun kuvioon otetaan tekoäly mukaan.

– Kuvitellaan esimerkiksi järjestelmä, jossa potilastietojärjestelmä, kouluruokailu ja plussakortti yhdistyvät. Tällöin tekoäly voi tulostaa minulle annoksen, joka vastaa minun terveyttäni ja sen tarpeita, Samuli Karjula visioi.

Paneelikeskustelu lähetettiin Atrian Facebookissa: katso koko lähetys täältä. Itse keskustelu alkaa noin 10 minuutin kohdalta.

Teksti: Merja Haverinen

Lue myös muut jutut paneelikeskustelusta: 
Vastaako teknologia ruoan ilmastohaasteeseen?

Juhla palaa ruokailuun