Kotimainen joulukinkku maistuu suomalaisille

Kotimainen joulukinkku maistuu suomalaisille

ARTIKKELI LIS√ĄTTY 21.12.2021

Lihatiedotuksen teettämä tuore tutkimus kertoo, että valtaosa suomalaisista aikoo tänäkin vuonna nauttia joulupöydässään kotimaista kinkkua. Kaikkiaan kinkulla aikoo herkutella 70 prosenttia vastaajista ja omaan kotiin kinkun ostavista 90 prosenttia valitsee kotimaisen tuotteen.

Kinkun kotimaisuus on tärkeää valtaosalle suomalaisista, ja kotimaisuuden merkitys on vuosien mittaan jopa hieman kasvanut. Luomukinkkua kertoo suosivansa mahdollisuuksien mukaan 29 prosenttia kinkun ostajista. Ahkerimpia kinkun syöjiä ovat iäkkäät miehet. Useimmiten joulukinkku hankitaan itäisessä Suomessa, missä myös kinkun kotimaisuus koetaan kaikkein tärkeimpänä.

Kinkun kotimaisuus on tärkeää valtaosalle suomalaisista, ja kotimaisuuden merkitys on vuosien mittaan jopa hieman kasvanut.

Kinkun korvaaminen muilla tuotteilla on hieman tavallisempaa naisilla kuin miehillä. Tavallisinta kinkun korvaaminen on Pohjois-Suomessa, jossa 48 % kinkuttomista talouksista hankkii tilalle jotakin muuta. Tavallisimmat vaihtoehdot kinkulle ovat kalkkuna, kala, kasviproteiinituotteet ja muu liha tai riista.

Vastaava tutkimus on toteutettu vuosittain jo yli 20 vuoden ajan. Merkittäviä muutoksia suomalaisten suhtautumisessa joulukinkkuun ei ole tuona aikana ollut nähtävissä.