Kaikki on kunnossa, kun tiput näyttävät leikkivän hippaa

Kaikki on kunnossa, kun tiput näyttävät leikkivän hippaa

ARTIKKELI LIS√ĄTTY 17.2.2022

Haapojan tilalla on kasvatettu siipikarjaa 30 vuotta. Tuotantoa on laajennettu sitä mukaa kun kysyntä on kasvanut.

Haapojan tilan isäntä Jussi Haapoja avaa matkapuhelimestaan videoyhteyden kasvattamoon, jonne uudet untuvikot tulivat neljä päivää sitten. Hän päättelee kaiken olevan kunnossa, sillä tiput parveilevat tasaisesti hallin lattialle levitetyn turvepehkun päällä. Osa näyttää leikkivän hippaa.

Jussi kertoo untuvikkojen painavan nyt 76 grammaa. 

Perheen vanhin poika, Antti Haapoja, 17, opiskelee toista vuotta Kauhajoen maatalousoppilaitoksessa ja viettää viikot poissa kotitilalta. Myös Antilla on yhteys kasvattamon kameroihin, ja aika usein hän kurkkii, mitä 30 kilometrin päässä kasvaville linnuille kuuluu.

Myös Antilla on yhteys kasvattamon kameroihin, ja aika usein hän kurkkii, mitä 30 kilometrin päässä kasvaville linnuille kuuluu.

Kurikan Kampinkylässä sijaitsevalla tilalla siirryttiin siipikarjankasvatukseen vuonna 1991, tasan 30 vuotta sitten. Työn aloittivat Jussin vanhemmat. Jussi oli silloin 13-vuotias.
– Ihan alusta asti sain olla mukana tässä. Olihan se tosi erikoista ja harvinaista siihen
aikaan, sellaista uuden opettelua. Täällä meillä päin ei ollut muita kasvattamoita.

Siipikarjanlihan kulutus on kasvanut vuosi vuodelta, eikä kasvulle näy loppua. Haapojat ovat laajentaneet omaa tuotantoaan aina kun se on ollut mahdollista. Kun ensimmäistä hallia oli laajennettu, sen rinnalle nousi toinen 1998 ja kolmas 2010, samana vuonna, jolloin tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos ja isännyys siirtyi Jussille.

Halleissa kasvaa noin 75 000 lintua.

Kasvusta kertoo sekin, että Jussilla on lukuisia kollegoita Kurikan alueella. Lähiruoan arvostuksesta taas se, että paikallisen Hotel Kurikan ruokalistalla mainitaan kanan olevan ”kotimaista, usein kurikkalaista”.

Haapojan tilalla on valmiudet laajentaa kasvatusta edelleen.
– Lämpökeskusta päivitettiin niin, että lämpöä riittää mahdolliseen neljänteenkin halliin, ja viime kesänä rakennettiin kuivaaja sillä ajatuksella, että kapasiteettia on isommankin viljamäärän kuivaamiseen ja varastointiin.

Aivan lähitulevaisuudessa uutta kasvattamoa ei silti rakenneta, vaikka halua onkin.
– Investointipäätökset vaativat, että Atrialta näytetään vihreää valoa. Periaatteena on tasata tilojen keskikokoa, ja se on kyllä hyvä ja kannatettava periaate, Jussi toteaa.
– Mutta heti kun saadaan laajennuslupa, niin ilman muuta rakennetaan uusi halli, jatkaa Antti. Hänellä on kova palo maatilan töihin, aivan samanlainen kun oli Jussillakin saman ikäisenä.

Antilla on kova palo maatilan töihin, aivan samanlainen kun oli Jussillakin saman ikäisenä.

Tilan työt ovat Antilla täysin hallussa. Hän osaa kaikki kommervenkit jo niin hyvin, että pystyy lomittamaan isäänsä, oli halleissa ja pelloilla sitten mikä tahansa vaihe menossa.
– Se nähtiin viimeistään, kun sairastuin keuhkokuumeeseen ja jouduin 1,5 viikoksi täysin pois pelistä, kertoo Jussi.

Tarvittaessa apuna on myös muu perhe: tilan ulkopuolella työskentelevä Marja Hemminki-Haapoja, perheen nuoremmat pojat Leevi ja Jaakko sekä Jussin ja Marjan vanhemmat.

Maailman tervein siipikarja

Antille ovat itsestään selviä asiat, jotka isän ja isovanhempien piti aikoinaan opetella.
– Jotta liha on taatusti turvallista, sen eteen on tehty paljon työtä tiloilla. Meilläkin vaatteiden ja kenkien vaihdot ja käsienpesut ovat tulleet rutiineiksi, joita kukaan ei kyseenalaista.

Isä ja poika tietävät suomalaisen siipikarjatuotannon olevan koko maailman mittakaavassa ensiluokkaista ja ainutlaatuista juuri siksi, että tautitorjunta on viety pidemmälle kuin missään muualla. Siitä he ovat ylpeitä.

"Suomessa lähtökohtana on jo kauan ollut se, että jos sairauksia ja ongelmia tulee, aina pyritään löytämään se lähtösyy ja puuttumaan siihen."

Atria Alkutuotannon eläinlääkäri Päivikki Perko-Mäkelä kertoo, että tinkimätöntä työtä tuotanto-olosuhteiden kehittämiseksi on tehty kymmenien vuosien ajan.
– Suomessa lähtökohtana on jo kauan ollut se, että jos sairauksia ja ongelmia tulee, aina pyritään löytämään se lähtösyy ja puuttumaan siihen. Eikä niin, että oireet hoidetaan lääkkeillä.

Jotta kasvatus ylipäätään on mahdollista kylmässä pohjolassa, tuotantotiloilta vaaditaan paljon.
– Ne on pakko rakentaa hyvin, sillä olosuhteet ovat kasvatuksessa kaiken a ja o, eikä lintujen vaatimuksista voi tinkiä yhtään. Näistä asioista ei enää tarvitse keskustella tuottajien kanssa.

Kun uudet untuvikot tuodaan halliin, lämpötilan on oltava 35 astetta, ja riippumatta vuoden- tai vuorokaudenajasta, lämmön, kosteuden, ilmanvaihdon pitää olla kunnossa, samoin ruokinnan, tauti- suojauksen ja lukuisien muiden asioiden.
– Kaikki tehty työ on kantanut hedelmää, eikä lintuja ole tarvinnut lääkitä antibiooteilla yli kymmeneen vuoteen.

Yksi esimerkki tehokkaasta tautitorjunnasta on se, että Suomessa mikä tahansa yli 2500 salmonellan serotyypistä johtaa toimenpiteisiin, kun yleisesti Euroopassa ollaan kiinnostuneita vain viidestä tietystä, ihmiselle vaarallisesta tyypistä.
– Meillä on se linja, että ihan sama mikä salmonella on kyseessä, sitä kohdellaan samalla tavalla kuin niitä, jotka on luokiteltu ihmisille vaarallisiksi. Suomessa ei teurasteta lihasiipikarjaa, josta on tavattu mikä tahansa salmonellatyyppi, Perko-Mäkelä sanoo.

Onnistuminen palkitaan

Aina kun uusi lintuerä tulee tilalle, kasvatus alkaa nollasta. Tuottaja saa tilin vasta, kun linnut lähtevät teuraiksi. Onnistuminen palkitaan, mikä motivoi tekemään asiat parhaalla mahdollisella tavalla.

Kaikki ei silti ole tuottajasta kiinni, sillä työhön liittyy monenlaisia itsestä riippumattomia haasteita, kuten sään ääri-ilmiöt, turpeen noston loppuminen ja kustannusten nousu.

Viljaa viljellään 160 peltohehtaarin alalla, siitä suurin osa käytetään ruuaksi omille linnuille. Viljely on onnistunut, vaikka takana on ennätyskuivia ja -märkiä kesiä.

Haapojan tilalla on asennettu kanahallin katolle sata aurinkopaneelia, jotka tuottavat energiaa hallien viilentämiseen hellekesinä. Viljaa viljellään 160 peltohehtaarin alalla, siitä suurin osa käytetään ruuaksi omille linnuille. Viljely on onnistunut, vaikka takana on ennätyskuivia ja -märkiä kesiä.

Kananpojat saavat vielä toistaiseksi kylpeä turvepehkussa. Turvealustan ansiosta tarkastuseläinlääkäreiden laskemat, lintujen hyvinvoinnista kertovat jalkapohjapisteet ovat Suomessa maailman huippua.
– Turpeelle ei oikein ole hyviä vaihtoehtoja vielä keksitty, toteavat Jussi ja Antti mietteliäinä.

He kuitenkin luottavat lujasti siipikarjan tulevaisuuteen ja aikovat kehittää tilaa täysillä myös jatkossa.

Teksti: Pirjo Latva-Mantila
Kuvat: Tuukka Kiviranta

Juttu on julkaistu Hyvä Ruoka 1/2022 lehdessä. Haastattelu on tehty marraskuussa 2021.