Juhla palaa ruokailuun

Juhla palaa ruokailuun

ARTIKKELI LISÄTTY 19.11.2018

Atrian järjestämässä Ruoan tulevaisuus -paneelikeskustelussa paneuduttiin suomalaisen ruoan trendeihin, mahdollisuuksiin ja uhkiinkin. Keskustelemassa olivat ravintoloitsija Henri Alén, Satokausikalenterin perustaja Samuli Karjula, maa- ja metsätalousministerin erityisavustaja Risto Lahti sekä tutkija Vesa A. Heikkinen. Moderaattorina toimi Jani Halme. 

Ruokailutavat ovat eriytyneet: osa ruokailijoista käyttää paljonkin ravintolapalveluita, osa kuluttaa ateriansa pikana iPadin äärellä. Millaiseksi panelistit arvioivat suomalaisten aterioinnin muuttuvan lähitulevaisuudessa?

– Fast food -kulttuuri tulee säilymään. Mutta seuraava sukupolvi voi keksiä juhlan uudelleen. Tuolloin ravintolat saattavat näyttää suuntaa palaamalla valkoisiin pöytäliinoihin ja juhlaviin kattauksiin, Vesa A. Heikkinen arvioi.

Seuraava sukupolvi voi keksiä juhlan uudelleen. Ravintolat saattavat näyttää suuntaa palaamalla valkoisiin pöytäliinoihin ja juhlaviin kattauksiin. 

Henri Alénin mielestä ruokakulttuuri on taantunut viime vuosien aikana. Aiemmin ihmiset olivat kiinnostuneempia itse ruoasta, söivät yhdessä ja keskustelivat syvemmin. Nyt puhelimet varastavat ihmisten huomioon.

– Ruokaan keskittyminen on vaikeaa, rauhoittuminen yleensä ottaen on vaikeampaa. Ihmisillä pitäisi olla mekanismeja ja tapoja, joilla nauttia ruoasta, Alén pohtii.

– Suurissa metropoleissa sosiaaliset kohtaamiset ovat syy mennä ravintolaan. Tosin suomalaisille se voi olla uhka!  

Samuli Karjula visioi, että kouluruokailu olisi hyvä tapa rakentaa ravintolakulttuuria. Tällä hetkellä koulussa opitaan vuosien ajan jonottamaan tarjottimen kanssa. Siitä on iso loikkaus ravintolakulttuuriin.

Risto Lahti pohtii, miksi vain jouluna ja juhannuksena ruokaa valmistetaan ja nautitaan juhlavasti ja rauhallisesti.

– On aika palata kiireettömän herkuttelun pariin. Vallataan sunnuntai takaisin! Myös kouluruokailu on keksittävä uudelleen. Meillä on siinä ainutlaatuinen timantti, joka on hiipunut, koska rahoitusta vähennetään. Se vaatii päivittämistä.

On aika palata kiireettömän herkuttelun pariin. Vallataan sunnuntai takaisin!

Ravintolabuumi siis muuntuu, mutta jatkuu. Kauppa ei halua jäädä siitä osattomaksi.

– Tulemme varmasti näkemään enemmän kaupan ja ravintolan yhdistelmiä. Yhdysvalloissa ravintoloiden liikevaihto ohitti ruokakauppojen liikevaihdon vuonna 2013. Tällä hetkellä Suomessa on kaksi kertaa enemmän ravintoloita kuin ruokakauppoja, mutta niiden osuus ruoan liikevaihdosta on vasta 10 prosenttia. Mutta ravintolakulttuuri ja ulkona syöminen kasvaa. Kaupat eivät halua luopua omasta liiketoiminnastaan, jolloin niiden kannattaa perustaa ravintolapalveluja kauppaan, Karjula arvioi, ja jatkaa:

– On myös kuluttajan etu, että hän saa valita, minne menee.

Teksti: Merja Haverinen
Kuva: Annie Spratt/Unsplash

Lue myös: 
Vastaako teknologia ruoan ilmastohaasteeseen? 

Olemme päivittäneet verkko- ja mobiilipalveluidemme tietosuojaselosteen vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen ("GDPR") vaatimuksia. Tietosuojaselosteessa kerromme, mitä henkilötietoja keräämme verkko- ja mobiilipalveluidemme käyttäjistä, miten käytämme niitä ja miten huolehdimme niiden suojaamisesta. Lue lisää.

Ok