Kolumni: Jatkoa seuraa

Kolumni: Jatkoa seuraa

ARTIKKELI LISÄTTY 7.2.2018

Ette ehkä usko, mutta pidän siviilissä päiväkirjaa. Tyypillisiä kirjauksiani ovat: missä vietimme kesäloman, mitä teimme pääsiäisenä, milloin ostettiin uusi jääkaappi jne.

Työkavereidenkin kanssa välillä muistellaan, milloin mitäkin on sattunut ja tapahtunut. Niinpä viime vuoden lopussa summasin, mitä merkittäviä asioita tapahtui atrialaisessa arjessa viime vuonna. 

Vuosi 2017 oli erittäin tapahtumarikas ja parhaat menestystarinat heijastelevat voimakkaasti Atrialle tärkeitä asioita – hyvää ruokaa, parempaa mieltä, laatua, tuoteturvallisuutta ja vastuullisuutta. Tässä pähkinänkuoressa keskeisiä asioita viime vuodelta.

• Tammikuussa saimme sianlihalle pitkään odotetun vientiluvan Kiinaan ja ensimmäiset lastit sianlihaa olivat perillä Kiinassa ennen kesälomia.

• Helmikuussa lanseerasimme uuden jauhelihapakkauksen, joka keräsi palkintoja niin kotimaisessa kuin ulkomaisessakin kilpailuissa sekä ympäristö- että kaupallisilla ansioillaan.

• Helmikuussa muistutettiin, että myös talvella voi grillata ja Atria grillasi 36 tuntia putkeen Lahden MM-kilpailussa ja pääsi suorituksellaan Guinnesin ennätysten kirjaan.

• Touko-elokuussa Atria lunasti jälleen markkinajohtajuuden kesän grillaussesongissa upeiden uutuuksien ja jo tuttujen Grillaamo-tuotteiden siivittämänä.

• Heinäkuussa Atria käynnisti Suomen suurimman aurinkovoimalaitoksen ja ponnisti uusiin ulottuvuuksiin ympäristövastuun näkökulmasta.

• Heinäkuussa atrialaisesta lihasta valmistetut naudanlihapihvit saivat Lontoossa järjestetyssä World Steak Challenge -kilpailussa yhden kultamitalin, kaksi hopea- ja kaksi pronssimitalia.

• Elokuussa lanseerasimme yli 30 antibioottivapaata kanatuotetta. Lääkitsemättömyyden on mahdollistanut omissa käsissämme oleva ketju. Keskeisintä on tuottajiemme tinkimätön työ eläinten hyvinvoinnin eteen.

• Marraskuussa Atrian Sika-ketju palkittiin vastuullisista ratkaisuista, jotka tukevat sikojen hyvinvointia.

Aikamoinen lista hienoja asioita yhdelle vuodelle ja jatkoa seuraa tänä vuonna.

Viime lehdessä vinkkasin, että olemme edenneet sikojen hyvinvointiasioissa isoin askelin. Tuomme tänä vuonna markkinoille runsaasti sianlihatuotteita, joissa on antibioottivapaa-lupaus: sika ei missään elämänsä vaiheessa ole saanut antibiootteja ja tämä tieto merkitään kuluttajia varten pakkauksin asti.

Tuotantoketjun saaminen tällaiseen kuntoon on seurausta pitkäjänteisestä ja huolellisesta työstä ketjun kaikissa vaiheissa, ja joiltain osin olemme tehneet ratkaisuja, jotka nostavat hieman tuotantokustannuksia.

Uskomme kuitenkin vankasti, että asiakkaamme ja kuluttajamme arvostavat tämänkaltaista laatutuotetta ja tekevät vastuullisia valintoja.

Haluankin kiittää kaikkia asiakkaitamme hyvästä yhteistyöstä vuonna 2017 ja toivottaa menestyksekästä vuotta 2018!

Antti Paavilainen

Atria Suomi, johtaja, myynti

Lue myös: 

Puhdas tuote on brändin perusta

Kolumni: Hyvää anvaa!

Osallistu keskusteluun