Hyvässä hoidossa

Hyvässä hoidossa

ARTIKKELI LISÄTTY 9.8.2018

Björkbackin tilan punaisen tuvan ja tuotantorakennusten vieressä huojuu tuulessa koivikko, josta tila on alun perin saanut nimensä. Tilan porsaiden ruoka kasvaa talon ympäri levittäytyvillä pelloilla.

Tilan isäntä Tomas Långgård tulee vastaan pihalla. Paikalla ovat myös talon kaksi vanhinta poikaa, Jens ja Andreas, jotka ovat tilan tulevia jatkajia.

Terveitä porsaita omasta emakkosikalasta

Björkbackin sikalaan porsaat tulevat 10-viikkoisina ja ne kasvavat tilalla noin kolme kuukautta ennen kuin jatkavat tuotantoketjussa eteenpäin. Viime vuosina kaikki sikalan porsaat ovat tulleet Westfarmin emakkosikalasta, jossa Tomas on osakkaana kolmen muun tuottajan kanssa.

– Kasvatettavien porsaiden laatu on parantunut, kun ryhdyimme hankkimaan porsaat Westfarmilta. Ne ovat terveempiä ja tiedämme tarkkaan, millainen tausta niillä on, Tomas toteaa.

On tärkeää, että tilalle saapuvat pikkuporsaat ovat terveitä ja ettei tilalle tule muutakaan kautta tartuntatauteja. Silloin eläimiä ei tarvitse lääkitä ja kuluttajat saavat puhdasta, antibioottivapaata lihaa. Eläinlääkäri käy tilalla joka toinen kuukausi tarkistamassa eläinten terveystilanteen. Muuna aikana tarvittavista hoitotoimenpiteistä vastaa Tomas.  

On tärkeää, että tilalle saapuvat pikkuporsaat ovat terveitä ja ettei tilalle tule muutakaan kautta tartuntatauteja. Silloin eläimiä ei tarvitse lääkitä ja kuluttajat saavat puhdasta, antibioottivapaata lihaa. 

Sikalaan mennessämme porsaat valpastuvat heti oven avautuessa. Isäntäänsä tottuneet eläimet ovat lähinnä uteliaita, kun Tomas kulkee käytävällä karsinoiden välissä. Me vieraat sen sijaan aiheutamme ensin haukahtelevan joukkopaon, mutta pian kosteat töpselikärsät jo tökkivät innokkaasti lähelle tulevia vierailijoita.

– Siat ovat luonnostaan hyvin uteliaita ja valppaita. Niillä on myös vahva lauman sisäinen hierarkia, Tomas kertoo porsaita rapsuttaessaan.

Hyvinvoinnin ABC

Tärkeimmiksi hyvinvointia edistäviksi tekijöiksi Tomas nostaa sikojen olosuhteet, ruokinnan ja hoidon. Sikalassa pitää olla sialle sopiva lämpötila ja riittävä ilmastointi, mutta ei vetoa. Haastavimmat tilanteet tulevat kesällä pitkien hellejaksojen aikana.

Ruoan sekoitus ja jakelu tapahtuu automaattisesti neljä kertaa vuorokaudessa. Nestettä siat saavat sekä ruoasta että karsinoiden juottopisteistä. Tomas seuraa porsaiden ruokailun sujumista päivittäin vähintään kahden ruokailun aikana. Kun ruokinta-automaatti käynnistyy, possut ryntäävät joukolla ruokakaukalolle. Syömättömyys tai muu poikkeava käytös voi kertoa possun sairastumisesta.

Hyvään hoitoon kuuluu hoitajan vuorovaikutus eläinten kanssa ja niiden terveyden seuraaminen. Vaikka eläimet ovat tilalla vain muutaman kuukauden, hoitaja oppii sinä aikana tuntemaan hoidokkinsa ja niiden tavat.

Hyvään hoitoon kuuluu hoitajan vuorovaikutus eläinten kanssa ja niiden terveyden seuraaminen.

Karsinassa on kerralla vain 12 sikaa, joten niillä on riittävästi tilaa liikkua ja mahdollisuus myös levätä. Karsinoiden tilavuus ehkäisee stressiä, eivätkä eläimet esimerkiksi pureskele toistensa saparoita, vaan tulevat hyvin toimeen keskenään.

– Erittäin tärkeää on myös tuottajan hyvinvoinnista huolehtiminen. Jos eläinten hoitaja voi huonosti, silloin alkaa myös eläinten hoito kärsiä, Tomas toteaa.

Katso video, miten sikojen hyvinvoinnista huolehditaan:

Video

Poistuessamme sikalasta karsinoiden asukit jäävät vähäksi aikaa katsomaan nappisilmillään meidän peräämme. Sitten ne hajaantuvat kukin omalle taholleen lepäämään ja odottamaan ruokinta-automaatin seuraavaa lupaavaa suhahdusta.

Teksti: Johanna Haveri
Kuvat ja videon kuvaus & editointi: Tuukka Kiviranta

Lue myös: 

Storforsin tila - antibioottivapaan possun lähteillä
Puhtauden mallimaa

Osallistu keskusteluun

Olemme päivittäneet verkko- ja mobiilipalveluidemme tietosuojaselosteen vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen ("GDPR") vaatimuksia. Tietosuojaselosteessa kerromme, mitä henkilötietoja keräämme verkko- ja mobiilipalveluidemme käyttäjistä, miten käytämme niitä ja miten huolehdimme niiden suojaamisesta. Lue lisää.

Ok