Atrialainen liha on maailman parasta – kultamitali Maailman paras pihvi -kilpailusta!

Atrialainen liha on maailman parasta – kultamitali Maailman paras pihvi -kilpailusta!

ARTIKKELI LISÄTTY 13.7.2017

Tanskalainen lihatukku JN Meat oli mukana Maailman paras pihvi -kilpailussa Atrian toimittamilla lihoilla. Kuudesta kilpailussa olevasta Atrian lihasta viisi palkittiin.

Atrialainen liha on maailman parasta – ja nyt se menestyy myös kansainvälisesti!

Atrialainen liha pärjäsi mainiosti kolmatta kertaa pidetyssä World Steak Challenge -kilpailussa, missä jaettiin yhteensä 17 kultamitalia.

Lontoossa järjestetyissä kilpailuissa voittajien joukkoon ylsi myös yksi suomalainen ja atrialainen liha, kun Atria nappasi ykkössijan ayrshirenaudan rib eye -entrecotella.

Yhteensä Atrian toimittamat lihat voittivat kilpailuista yhden kullan, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.

– Kuudesta kilpailussa olevasta lihasta viisi palkittiin, Atrian vientijohtaja Esa Mäki iloitsi MTV:lle.

Atria oli toimittanut lihat kilpailussa mukana olevalle tanskalaiselle lihatukku JN Meatille. Suomalaiset tuottajat ansaitsevat työstään ison kiitoksen, sillä tanskalaisyritykselle kelpaa vain huippulaadukas liha.

– Meillä JN Meatissa on motto, jonka mukaan emme ole suurin, mutta haluamme olla paras. Suomesta löysin naudanlihaa, jonka syöntilaatu oli todella hyvä. Näin heti esimerkiksi sen, että lihan väri oli parempi ja myös maku oli huippuluokkaa. Atrian toimittama huippulaatu on uskomattoman tärkeää nykypäivänä, kertoi JN Meat -yrityksen johtaja John Nielsen aiemmin Atrialle.

Atria toimittaa tanskalaisyritykselle noin kaksi kuormallista laadukasta suomalaista lihaa viikossa.

- Sieltä he valitsivat nyt vielä parhaat palat mukaan kilpailuun. Onhan tämä tosi hieno juttu Suomelle. Loistava menestys, Mäki selvensi.

Maailman parhaimman pihvin palkinnon voitti puolalainen APB Polandin ulkofileepihvi.

Lähteet:MTV, Worlds Best Steak

Lue myös:

Tanskalaiset arvostavat suomalaisen lihan laatua

Osallistu keskusteluun