Mureasti ammattikeittiöiden syksyyn

Mureasti ammattikeittiöiden syksyyn

ARTIKKELI LIS√ĄTTY 21.10.2022

Mahtavaa, syksy on tullut, ja on päästy parin vuoden tauon jälkeen osallistumaan kaikkiin tapahtumiin ja ennen kaikkea tapaamaan asiakkaita. Foodservicessä on oikeastaan koko syksy täynnä niin omia kuin yhteistyökumppaneiden järjestämiä tilaisuuksia ja tapahtumia. Näitä on ympäri Suomea, ja tapahtumissa tavataan yhteensä tuhansia asiakkaita.

Tapahtumien teema ja sisältö mietitään jo alkuvuodesta, ja kokonaisuus tarkistellaan sekä viilataan valmiiksi vielä ennen kyseistä kautta. Tärkeää on miettiä, mitä tuotteita otetaan mukaan, mikä teema on, mitä maistatetaan, miltä näytetään ulospäin ja niin edelleen.  

Syksyn tukkukiertue starttasi syyskuun alussa. Mukaan tuotteista otimme Atria Murea sarjan. Murea tuotesarja lanseerattiin juuri ennen koronaepidemiaa, eikä sitä ole päästy maistattamaan asiakkailla. Pari vuotta olemme viestittäneet Murea tuotteiden sopivuudesta nopeaan syömiseen, mutta tässä kohtaa nähtiin vielä hyvänä tuoda Murea sarja mukaan tapahtumiin näkökulmana lounas. Murea tuotetta on tärkeä päästä maistattamaan, koska se on oikeasti mm. mureaa, jota on vaikea todentaa muuten kuin maistattamalla. Tuotesarja on oiva ratkaisu ammattikeittiön prosesseihin helppouden ja kustannustehokkuuden puoltamana.

Murea_juttukuva.jpg

Vegebuumi on kasvussa, mutta päätimme siitä huolimatta olla rohkeasti mukana lihapohjaisilla tuotteilla. Foodservicen kehityspäälliköt Susanne ja Tomi olivat yhtä mieltä siitä, että maistatukseen tulee Murea nauta valmiilla wok-kastikkeella maustettuna. Mehukas Atria Murea Nauta on helppo ja nopea paistaa, eikä vaadi hauduttamista, vaan on välittömästi mureaa. Jes, siinähän se ydin oli.

Mehukas Atria Murea Nauta on helppo ja nopea paistaa, eikä vaadi hauduttamista, vaan on välittömästi mureaa. Jes, siinähän se ydin oli.

Itselläni Murea tuotteita on lähes aina jääkaapissa ja ainakin pakkasessa. Siitähän onnistuu käden käänteessä valmistaa vaikka ja mitä tarjottavaa vieras- ja juhlatarjoiluunkin. Oma tämän hetken suosikkini on texmex-munakasrulla Murea nauta- tai possutuotteesta ja erilaiset burritot aamiaisesta iltapalaan. Mureaa voi maustaa miten vaan, ja sitä voi käyttää myös silputtuna esimerkiksi tahnoissa. Siis vain mielikuvitus on rajana. Näillä tuotteilla kyllä onnistuu, vaikka ei keittiöpuolen koulutusta olekaan!

20247_2.jpg

Näillä tuotteilla kyllä onnistuu, vaikka ei keittiöpuolen koulutusta olekaan!

Tänä syksynä uutena lounaan valmistusvaihtoehtona esitellään lounas-horecaan kylmävalmistusta Murea tuotteilla. Se on isoissa julkishallinnon ammattikeittiöissä tuttua, mutta ei niinkään horeca-asiakkuuksissa. Mitä markkinointi voisi asian eteen tehdä? Vai onko niin, että myyntihenkilöt ovat kylmävalmistuksen jalkauttamisessa horeca-asiakkuuteen ainut vaihtoehto? Tämä jää vielä kysymysmerkiksi, ja onko tukkumessuilla ollut otollista seurakuntaa tämän asian jalkauttamiseen, se jää kuultavaksi.

Faktaa lukujen kautta

Murea tuotteiden käytön kasvu vuonna 2202 verrattuna vuoteen 2021:
julkishallinto: 54 %
kaupallinen horeca 19 %
tukut 13 %
henkilöstöravintolat 27 %
Atria Foodservice on myynyt Murea tuotteita 25 % vertailuajanjaksoa enemmän.

Nyt jos koskaan tässä tilanteessa ja talouskriisissä ovat hyvä ideat kultaakin kalliimpia, ja niitä meillä Foodservicessä on. Rohkeasti vain yhteyttä myyntiimme!