Sijoittajaviestintää 30 vuotta

Sijoittajaviestintää 30 vuotta

ARTIKKELI LISĂ„TTY 14.9.2021

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun nykymuotoisen pörssiyhtiö Atria Oyj:n syntysanoja lausuttiin.

Atrian edeltäjät Itikka-Lihabotnia Oy ja Lihapolar Oy olivat pörssissä jo vuonna 1988, eli pörssihistoriaa on jo vuodesta 1988. Nämä kaksi sitten fuusioitiin 1.7.1991 Itikka-Lihapolar Oy:si, josta syntyi nykyinen pörssiyhtiö Atria Oyj.

Juhlan kunniaksi otin luurin kouraan ja soittelin entisille työkavereilleni, toimitusjohtaja Seppo Paatelaiselle ja talousjohtaja Erkki Roivakselle. He olivat aikanaan avainhenkilöitä, kun nykymuotoista Atriaa synnytettiin ja vietiin pörssiin.

Mitkä asiat olivat sijoittajille tärkeitä 30 vuotta sitten ja miten pörssiin meno näkyi Atrian arjessa?

– Atrian pörssiin menon perimmäisenä syynä oli Suomen EU-jäsenyydestä käynnistyneet neuvottelut. Toimintaympäristöön oli tulossa suuria muutoksia, kertoi Seppo Paatelainen.

Liha-alan yritykset olivat siihen aikaan aika pieniä. Elintarvikemarkkinat olivat suljettuja ja elintarvikkeiden vienti- ja tuontimarkkinat luvanvaraisia. Halusimme varautua tulevaan muutokseen niin, että olisimme vahvoja ja kilpailukykyisä muuttuneessa markkinatilanteessa. 

Atrian strategian tavoitteena on tänä päivänä olla Pohjois-Euroopan johtava ruokatalo, mutta vuonna 1991 tavoitteemme oli olla Suomen johtava lihatalo. Olimme vahvasti eteenpäin menevä yritys, paransimme tuottavuutta, teimme näkyviä operaatioita ja investointeja sekä uudistimme brändiämme selkeästi muista toimijoista näkyvimmin. Olimme taloudellisesti vahva yritys ja alamme edelläkävijä. Nämä asiat olivat myös sijoittajaviestinnän ytimessä, totesi Seppo Paatelainen.

Pörssiin meno oli todella iso muutos Atrialle myös sisäisesti. Talouden raportointi muuttui täysin ja meiltä vaadittiin aivan uudentyyppistä osaamista. Tämän muutoksen läpiviennissä talousjohtaja Erkki Roivas teki valtavan työn, muistelee Seppo Paatelainen.

Erkki Roivas muisteli Atria Oyj:n syntyä ja kiteytti sen ajan tapahtumat: – Se aika oli jatkuvaa muutoksen aikaa. EU jäsenyys oli tulossa, ja se oli Suomelle ja Atrialle iso juttu. Kun tapahtuu muutoksia, niihin pitää sopeutua – ja niin tehtiin. Pysyvintä siihen aikaan oli vuonna 1945 säädetty kirjanpitolaki, jota osa porukasta vielä noudatti vuonna 1991, nauraa Erkki.

Entäs tänä päivänä: mistä sijoittajat ovat kiinnostuneita ja mitä mieltä ovat Atriasta tänään?

Sijoittajia kiinnostaa edelleenkin vahva taloudellinen suoriutuminen, tehokkuus ja uudistumiskyky. Vastuullisuus on tällä hetkellä kaiken tekemisen, myös sijoittajaviestinnän ehkäpä näkyvin teema.

Vastuullisuus on tällä hetkellä kaiken tekemisen, myös sijoittajaviestinnän ehkäpä näkyvin teema.

Sijoittajatietoa tuottavan Inderes Oy:n nettisivuilla on jatkuvasti avoinna oleva kyselylomake, jossa sijoittajilla on mahdollisuus kertoa millaisena sijoituskohteena he pitävät Helsingin pörssiin listattuja yhtiöitä. Palvelussa Atriaa seuraa 4500 sijoittajaa ja he ovat käyneet kertomassa, mitä he ajattelevat Atriasta sijoituskohteena ja pörssiyhtiönä.

Elokuun alussa Atria oli noussut sijoittajien mielikuvissa parhaaksi yleisarvosanalla mitattuna. Parhaat pisteet Atria sai kyselyssä seuraavista osa-alueista:

  • pitkän aikavälin houkuttelevuus
  • johdon luotettavuus
  • lähivuosien tuloskasvunäkymät
  • strategian selkeys
  • kilpailuetujen vahvuus.

Kehitettävää löytyy sijoittajien mielestä vastuullisuudesta.

Mielikuvien rakentaminen ei tapahdu nopeasti. Niin kuin kaikessa muussakin viestinnässä ja brändin rakentamisessa, myös sijoittajamielikuvan luomisessa työ on pitkäjänteistä ja johdonmukaista.

Kiitokset Sepolle ja Erkille mukavasta juttutuokiosta. He lähettivät terveisiä kaikille tutuille!