Joulukinkun koko

Kinkun laskennallinen koko riippuu monesta tekijästä. Tarvittavaan kinkun määrään vaikuttaa syöjien lukumäärän lisäksi muun muassa se, kuinka monella aterialla kinkulla aiotaan herkutella, sekä se, kuinka paljon muita tarjottavia, kuten vaikkapa kalaa, kalkkunaa ja broileria pöytään katetaan. Mikäli joulupöytä notkuu muistakin herkuista kuin kinkku, ei pääruokalihaakaan tarvita ylettömästi ruokailijaa kohden.

Yleisesti käytetty annosmäärä ylikypsää lihaa aterian pääruokana on noin 120-150 grammaa per henkilö.

Kinkun painosta "katoaa" kypsennettäessä kolmas-neljänosa. Mikäli kinkusta löytyy potka, on sen ja nahan osuus kinkusta riippuen on noin kilon verran.

Parin päivän juhlapöytään hankittavan kinkun raakapainon voi laskea olevan noin 500-600 grammaa ruokailijaa kohden.

Kaupoista löytyy nykyään kinkkuvaihtoehtoja joka tarpeeseen. Yksinkertaisimmillaan kinkun voi hankkia joulupöytään valmiiksi kypsänä ja vaikka vielä siivutettunakin, jolloin jää pois huoli niin kypsentämisestä kuin sen tuomasta hävikistäkin.

Herkullista vaivattomasti - Kypsät kinkkuvaihtoehdot