Siiderikanaa uunissa
4
Henkeä
90 min

Siiderikanaa uunissa

Raaka-aineet

1 kpl Atria Perhetilan n1,7kg Pääsiäiskana Provençal

1 kpl 33 cl tölkki kuivaa siideriä

1 kpl sitruuna

3 kpl rosmaariininoksa

6 kpl timjaminoksaa

6 kpl valkosipulinkynttä

noin 0,5 dl öljyä

1 kg perunoita

suolaa

mustapippuria myllystä

Näin se hoituu

Grillikaudelta tuttu tölkkikana syntyy helposti myös uunissa. Tämä oluttölkkikanan variaatio saa makunsa kuivasta siideristä ja siihen lisätyistä yrteistä. Tölkin avulla kana höyryttyy meheväksi sisältä päin. Tarjoile siiderikanan kanssa maukkaita yrttiperunoita, jotka kypsyvät uunissa näppärästi yhdessä kanan kanssa.

Ota kana huoneenlämpöön puoli tuntia ennen kokkausta.

Kaada siideritölkistä 1/3 pois ja avaa sen jälkeen koko siideritölkin päällinen purkinavaajalla. Kaada puolet jäljelle jääneestä siideristä uunivuoan pohjalle. Kuori sitruunankuoren keltainen osa tölkkiin ja purista sekaan sitruunamehu. Lisää tölkkiin yksi rosmariininoksa ja kolme timjaminoksaa. Paina kolme valkosipulinkynttä kuorineen litteiksi ja laita myös ne tölkkiin. Laita tölkki reilun kokoisen uunivuoan keskelle ja aseta kana pystyyn tölkin päälle. Voitele kana öljyllä.

Pese perunat ja puolita isoimmat. Hienonna loput rosmariinit, timjamit ja valkosipulit ja sekoita ne perunoihin öljyn kanssa. Mausta perunat vielä suolalla ja mustapippurilla ja kaada ne sitten uunivuokaan kanan ympärille.

Kypsennä 180-asteisessa uunissa noin tunti ja vartti, kunnes siiderikana on pinnaltaan kullanruskea sekä kypsä, ja perunat ovat ruskistuneita ja pehmeitä. Paras tapa varmistaa kanan kypsyys on käyttää mittaria. Kana on kypsää kun lihalämpömittari näyttää 77 astetta. Mikäli mittaria ei käytettävissä ole, voit varmistaa kanan kypsyyden työntämällä kanan reiteen cocktailtikun. Jos ulos tuleva neste on kirkasta on kana kypsää, jos se taas punertaa on kana vielä raaka.

Näillä Atria-tuotteilla onnistut

Reseptit ja vinkit

Vinkki