Kesätöihin meille?

 

Miltä kuulostaisi kokemus ison ruokatalon töistä, reilu palkka, säännölliset työajat ja vapaat viikonloput? Atrialla on nyt haussa 700  kesätyökaveria eri puolille Suomea – tule mukaan porukkaan!  

 

Meillä Atrialla tehdään Suomen tunnetuimpia ruokatuotteita pihveistä pinaattilettuihin, hyvällä fiiliksellä. Haemme nyt kausi- ja kesätyöntekijöitä erilaisiin tehtäviin ja usealle eri paikkakunnalle. Sinun ei tarvitse olla valmis osaaja, sillä tarjoamme kaikkiin tehtäviin kattavan perehdytyksen. Atria sopii hienosti myös ensimmäiseksi kesätyöpaikaksi.

Saako Atrialla hyvää palkkaa? Pitääkö olla jo työkokemusta, että pääsee kesätöihin?

Kesä Atrialla – miksi kannattaa hakea mukaan? ☀️

 

Atrialta saat mukavan kesätyön kivassa porukassa ja hyvillä eduilla. Meillä kesätöissä ei tarvitse turhia stressata: esimerkiksi aamuvuoron saapuessasi saat aamupalan syötäväksi, puhtaat työvaatteet niskaan ja kivat työkaverit ympärille. Atrialla asiaan kuuluu myös, että syödään hyvin, työtä tehdään yhdessä ja porukasta saa aina tukea.

 

Meiltä saat mm.:

☀️ Täydet tunnit (40h/vko), hyvissä ajoin tehtävät työvuorojärjestelyt ja vapaat viikonloput – ehdit siis nauttia myös kesästä  

☀️ Maittavat ruokaedut: työpäivän aikana tarjoamme ilmaiset välipalat ja lämpimät ateriat nautitaan edulliseen hintaan henkilöstöravintoloistamme. Joka keskiviikon hodaripäivä on monen suosikki!

☀️ Tuotteet kotiin edulliseen hintaan henkilökuntamyymälästä

☀️ Ison ruokatalon etenemismahdollisuudet – meillä tie vakituiseen työsuhteeseen kulkee lähes aina kesätöiden kautta etenkin tuotannon tehtävissä. Hyvin tehty työ voi kantaa pitkälle!

 

Toivomme sinulta: 

☀️ Reipasta ja motivoitunutta asennetta sekä yhteistyötaitoja 

☀️ Hyvää peruskuntoa ja hygieniapassia – tämä on hyvä olla taskussa jo valmiiksi, mutta ehdit suorittamaan sen myös töiden alettua

☀️ Olet vähintään 17-vuotias

☀️ Henkilöstöravintoloihin ja tekniikan huolto- ja kunnossapitotehtäviin alan opinnot tai työkokemus ovat eduksi 

 

Millaisiin tehtäviin meillä voi työllistyä?

 

Elintarviketyöntekijäksi tuotannon tehtäviin: Tuotannon töitä löytyy monipuolisesti eri osastoiltamme makkaravalmistuksesta broileriherkkujen tekoon ja valmisruokien kokoamiseen. Tuotepakkaaminen ja logistiikan keräily ovat myös tuotannossamme isoja työllistäjiä – lähteehän meiltä maailmalle ruokaa 2,5–3 miljoonaa kiloa viikossa! Työt tehdään pääosin maanantaista perjantaihin aamu- ja iltavuoroissa. Poikkeuksena tästä on logistiikkamme, joka pyörii myös viikonloppuisin ja jossa töitä tehdään kolmessa vuorossa. 

 

Ravintolatyöntekijäksi henkilöstöravintolaan: Atrialla on seitsemän omaa henkilöstöravintolaa, joten kesätöitä on tarjolla myös ravintolatyöntekijöille. Työtehtäviin kuuluu monipuolinen keittiötyö aina asiakaspalvelusta astiahuoltoon. Ravintolatyöntekijäksi henkilöstöravintolaan voit hakea olit sitten kokenut konkari tai vasta ammattiin valmistunut – hyvällä asiakaspalveluasenteella ja ”kyllä onnistuu” -mentaliteetilla pärjäät pitkälle! 😊

 

Huollon ja kunnossapidon tehtäviin: Tekniikan huollosta ja kunnossapidosta meiltä löytyy töitä teknisestä suunnittelusta piha-alueiden hoitoon.

Millaisella hakemuksella erotun joukosta? Kuinka valmistaudun haastatteluun? Katso videolta rekryn vinkit hakijalle!