FOOD SERVICE

Palvelemme kaikkia suomalaisia ammattikeittiöitä kaikissa hyvään ruokaan liittyvissä asioissa.

Ruokajuhlat
Ideoita ja inspiraatiota syksyn ruokasesonkiin

Asiakkaan ruokakokemus, oli kyseessä sitten henkilö- tai julkishallinnon ravintola, on aina kokonaisvaltainen elämys. Buffetissa esillä oleva ruoka ei enää riitä – nyt pitää kiinnittää huomiota myös tarjoilutapoihin, pöydän ilmeeseen ja koristeluihin. Kilpailu on kovaa ja ravintoloilta vaaditaan koko ajan enemmän. Tärkeintä ovat toki edelleen laadukkaat raaka-aineet, ruoan maku ja sen laatu. Tulee muistaa, että myös ruoan ulkonäkö, esillepano ja tuoksut nostavat asiakkaan viihtyisyyttä ja kokonaisvaltaista arvostusta ruokaa tarjoavaa toimijaa kohtaan.

 

Suomalaisen lihan jäljitettävyys on kilpailuetu
Kotimainen laadukas liha ja kotimaiset kasvikset ovat reseptien keskiössä. Atrian tuotteita käyttämällä voit olla varma siitä, että liha on aina kotimaista ja turvallista. Kotimaisuuden arvo asiakkaiden keskuudessa on tutkitusti entisestään korostunut, joten raaka-ainevalinnoilla todella on merkitystä. Atrian asiakkaille asetus ’lihan alkuperämää on ilmoitettava kirjallisesti’ ei aiheuta päänvaivaa: Atria-tuotemerkin liha on suomalaista. Kun tarjoat omille asiakkaillesi Atria-merkin tuotteita, voit samalla kertoa, että liha on 100-prosenttisen suomalaista. Aina. Atrialaisen lihan alkuperään voit luottaa.

 

Poimi esitteestä parhaat reseptit ja ideat syyskauteen!

Esitteen kansi hero.jpg

Houkutteleva buffetpöytä kustannustehokkaasti

Buffetpöydässä tarjottavassa ruoassa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että ruoka pysyy herkullisen näköisenä koko tarjoilun ajan. Asettelussa vähemmän on enemmän – viimeistele ruoat esimerkiksi kauniisti paistetuilla tai gratinoiduilla pinnoilla kustannustehokkaasti. Panko- ja korppujauhoihin tai juustoraasteeseen sekoitetut mausteet, erilaiset yrtit, kuivatut hedelmät, pähkinät ja siemenet kestävät hyvin lämpöä. Tuoretuotteilla koristelun voi viimeistään nyt unohtaa. Raaka-aineita on turha tuhlata koristeisiin, jotka jäävät kuitenkin syömättä. Ruokatrendeissä keskiössä olevat luonnollisuus, kotimaisuus, kustannustehokkuus ja terveellisyys toistuvat myös noutopöydän ruokien viimeistelyssä. Unohtamatta tuoksuja! Rohkea mausteiden ja kuivattujen yrttien käyttäminen tuovat ruokaan tuoksun lisäksi myös väriä ja herkullisuutta.

 

Buffet pöydän rakantaminen kuva.jpg

Atria haluaa kannustaa asiakkaitaan kokonaisvaltaisen ruokaelämyksen luomiseen. Syyskauden ruokajuhlat -esitteestä löytyy runsaasti ideoita houkuttelevan kattauksen luomiseen ja tarjoiluastioiden valintoihin. GN-pakkien alla annattaa hyödyntää esimerkiksi papereita, tapetteja, laattoja ja laminaattia, joita saattaa löytää edullisesti rautakauppojen poistonurkista. Kestävät yrtit, omenat ja sitrushedelmät tuovat noutopöytään raikkautta ja erilaiset kuiva-aineet, esimerkiksi linssit, pastat ja kuivamausteet kauniissa lasipurkeissa ovat kustannustehokkaita ratkaisuja. Mikä parasta, ne voi hyödyntää käytön jälkeen ruoanlaitossa.

Buffetpöytä_3tapaa.jpg

Vastuullisia valintoja ja ruokahävikki kuntoon

Juhlapöytä
Video

Juhlapöytä

Haluatko katsoa videon?
Hyväksy markkinointievästeet täällä.
Tarjoilutavat
Video

Tarjoilutavat

Haluatko katsoa videon?
Hyväksy markkinointievästeet täällä.
Jouluruokien hävikki
Video

Jouluruokien hävikki

Haluatko katsoa videon?
Hyväksy markkinointievästeet täällä.

Atrian ammattilaisten uutiskirje - tehokkain tapa saada ajantasaista tietoa.
Kirje on suunnattu ravintoloille ja ammattikeittiöille.

Lähetämme kirjettä kerran kuukaudessa ja voit sen perua helposti milloin tahansa jokaisen uutiskirjeen yhteydessä peruuta-linkistä.

 

Tilaa uutiskirje