Suosikkisiivet sai näyttävän synttärilahjan

Suosikkisiivet sai näyttävän synttärilahjan

ARTIKKELI LISÄTTY 29.9.2015

Kun jotain tehdään, tehdään se sitten viimeisen päälle.

Suomalaisten suosikkisiivet Atria Hornet juhlii tänä vuonna 20-vuotispäiviään. Näyttävin lahja taisi olla Suomen suurin peltokuvio, joka toteutettiin erään isännän pellolle Jalasjärvelle.

Ideasta toteutukseen päästiin keväällä yhteistyössä maisema-arkkitehdin kanssa. Hornetin liekehtivä kuvio ei ollut mikään yksinkertainen juttu siirtää paperilta pellolle. Kylmä ja sateinen alkukesä lykkäsi pellolle pääsyä. Satoihan tänä kesänä kolme kertaa enemmän kuin viime kesänä eikä lämpösummaakaan ole kertynyt totuttuun tapaan. Näiden syiden takia kuvio päästiin merkitsemään pellolle, jossa kasvoi hevosille kuivaheinää, vasta elokuun puolella.

”Kuvion merkitsemiseen tarvittiin 150 merkkipaalua ja sikojen merkintäspraytä, trimmeri ja ruohonleikkureita.”

Kun kuvio oli merkitty, päästiin leikkaamaan kuvion reunoja. Heinä oli jo tuolloin päässyt kasvamaan liian pitkäksi. Merkintäkeppien sekamelskassa toivoi vain parasta, että onnistuu leikkaamaan oikealta puolelta kuviota. Koko homman olisi voinut pilata jo tässä vaiheessa. Pellon tehostetun lannoituksen ansiosta heinä saatiin kasvamaan tummanvihreänä ja niittämällä kuvion ulkopuoli värierot tulivat selvästi esiin. Niittohommaa jatkettiin viiden päivän välein kuvauspäivään saakka. Heinä kuitenkin kasvoi nopeasti, koska loppukesästä maassa oli paljon ravinteita, vettä ja lämpöä riitti. Lisäksi niittohommiamme varjostivat hevoskärpäset, jotka liikkuivat viereisellä pellolla olevien hevosten perässä. Meitä kuitenkin siunattiin hyvillä leikkaussäillä ja kuvauspäivänäkin sää oli mitä mainioin.

Tiesimme, että kuvio on suuri, mutta silti sen suuruus yllätti meidät kaikki. Maasta katsoen kokonaisuutta ei pystynyt hahmottamaan. Välillä nousimme kurottajan kyydissä viiteen metriin katsomaan, miltä kuvio näyttää sieltä käsin.

”Pelkästään yksi numero oli 45 metriä pitkä ja 22 metriä leveä.”

Peltokuvio kuvattiin 19.8, kun Helsingistä saapui pohjanmaan lakeuksille ammattitaitoinen kuvaaja quadrokoptereineen. Kun kuvion keskiosia oli leikattu, oli jouduttu ajamaan pitkäksi kasvatetun ruohon yli. Ennen kuvausta kaikki kaatuneet heinät käytiin haravoimassa ylös. Alkuvalmistelujen jälkeen saimme ihmetellen seurata kuinka hienosti kuvaaja lennätti kopteriaan ympäri peltokuviota. Hän kuvasi sitä koko päivän huomioiden muun muassa suunnan, josta aurinko paistoi. Vasta kun näimme kaiken kuvamateriaalin, näimme työmme tuloksen.

Kuulimme, että kuviomme oli myös huomattu lentokoneesta, joka odotti laskeutumista Vaasaan.

Iso kiitos kuvion onnistumisesta kuuluu myös tilan isännälle, joka oli projektissamme koko ajan mukana täysillä. Hän osallistui innokkaasti, avoimesti ja avuliaasti auttaen moninaisissa kiperissä tilanteissa.

Suomen suurin peltokuvio toteutettiin yhdessä markkinoinnin ja alkutuotannon kanssa.

 

Osallistu keskusteluun