Sosiaalinen media antaa vallan kuluttajalle

Sosiaalinen media antaa vallan kuluttajalle

ARTIKKELI LISÄTTY 28.5.2014

Sosiaalisesta mediasta on kirjoitettu paljon. Milloin on uutisoitu Facebookin olevan maailman kolmanneksi suurin valtio, milloin povattu Facebookin hidasta kuolemaa ja milloin minkäkin yhteisöpalvelun kasvua tai hiipumista.

Osansa edellä mainittuun keskusteluun toi taannoin myös Antti Isokankaan ja Riku Vassisen teos Digitaalinen jalanjälki (2010). Sitä lueskellessa itsessäni heräsi monenlaisia ajatuksia.

Sosiaalisen median kasvuhan on hyvin yksinkertainen asia ymmärtää. Me ihmiset olemme sosiaalisia ja kun saamme  käsiimme uudenlaisia kommunikoinnin  muotoja ja välineitä, niin vallankumoushan siitä syntyy.  Kyseessä on nimenomaan ihmisten välisen kommunikoinnin vallankumous. Sosiaalisessa mediassahan on kyse ihmisistä, jakamassa tuntojaan ja kokemuksiaan.

Sosiaalinen media on kuitenkin muuttanut radikaalisti myös fyysisten tuotteiden käyttökokemuksia – niistäkin on tullut entistä enemmän sosiaalisia tapahtumia. Kuka olisi vielä parikymmentä vuotta sitten uskonut, että useat aikuiset ihmiset ihan aikuisten oikeasti kuvaavat ravintolassa ruoka-annoksiin ja postaavat ne ystäviensä ihmeteltäväksi sosiaaliseen mediaan.

Meistä suurin osa lukee toisten kuluttajien arviota tuotteista netistä ennen isompia ostopäätöksiä. Toisen kuluttajan käyttökokemus saa meidät luottamaan tuotteeseen tai palveluun paljon ostetun median viestiä vahvemmin.

Sosiaalinen media on antanut kuluttajille valtaa. Brändistä, tuotteista  ja brändin luomasta sisällöstä tykätään, sitä peukutetaan, jaetaan, suositellaan – tai sitten ei. Kuluttajalla on valta päättää, ja sosiaalinen brändiarvo pitää ansaita.

Kuluttajajoukot tietävät kansanliikkeen synnyttäminen on helppoa, se on vain klikkausten päässä.  24/7 viestiähkyn keskellä kuluttaja kuuntelee sitä, mitä haluaa kuunnella, sitä mikä on osoitettu juuri hänelle ja sitä millä on juuri hänelle merkitystä. Iso megafoni kädessään yksisuuntaista viestiään huutava markkinoija saattaa pian huudella tyhjille saleille. Kuluttaja tietää valtansa ja osaa vaatia.

Atria pyrkii sloganinsa mukaisesti tarjoamaan Facebookissa faneilleen hyvään ruokaan ja parempaan mieleen liittyvää sisältöä. Haluamme tarjota kuluttajille hyvää ruokaa kaikkiin ruokahetkiin.

Meillä on yli 90 000 fania Facebookissa ja siitä olemme erittäin iloisia. Kesän kunniaksi jalkaudummekin taas kuluttajien pariin palkitsemaan fanejamme. Viime kesänä kiersimme Makupakulla faniemme äänestämää reittiä  festarikaupunkeihin jakamaan ilmaisia makkaroita. Tänä vuonna lähdemme liikkeelle Rullaava Grillaamo -rekalla , kuten käy ilmi myös tämän blogin edellisestä, Kimmon tekemästä, videoblogista. Uutuusmaistiaisten lisäksi fanimme saavat rullaavalla rekkakiertueella sosiaalista valuuttaa (Facebook-tykkäys) vastaan kotiin viemiseksi uusia Wilhelm-herkkuja "tiskin alta".



Vilhelmiina on toiminut Atria Suomen markkinointi­päällikkö. Hänelle atrialaisuus edusti erityistä tekemisen meininkiä ja ammatillista ylpeyttä: töitä hyvän, kotimaisen ruuan eteen paiskitaan yhdessä arvostaen yrityksen juuria, läpinäkyvyyttä ja aitoutta. Vapaa-ajallaan Vilhelmiina urheilee ja veneilee. Hän rakastaa leipomista ja helposti uudesta innostuvana nauttii, kun saa kokeilla uusia, erikoisia jälkiruokareseptejä. Vilhelmiinan suosikkiresepti on ”Ruokaisat kanasaaliit”.

Osallistu keskusteluun