Priimaa pukkaa valvonnan alla

Priimaa pukkaa valvonnan alla

ARTIKKELI LISÄTTY 27.3.2015

Oletteko huomanneet, että Atria ei ole vain paikallinen nyrkkipaja Seinäjoen Itikanmäellä? Atria on valtakunnallisesti ja pohjoismaisestikin ajateltuna merkittävä ruoan valmistaja: Suomessa markkinajohtaja omassa sarjassaan. Iso viitta tuo mukanaan myös ison vastuun omista tekemisistään.

Median silmissä olemme kiinnostava hyvässä – ja valitettavasti vielä kiinnostavampi pahassa. Toimintamme vastuullisuutta ja vaatimustenmukaisuutta valvotaan monelta taholta: viranomaiset, sertifioijat ja asiakkaat. On tarkastuksia ja auditointeja, katselmointeja ja kierroksia. Mutta mikään näistä ei tee meitä autuaaksi, ellei päivittäinen toimintamme täytä meille asetettuja vaatimuksia. Erinomaisuuttamme punnitaan päivittäin kuluttajien ja asiakkaiden toimesta.

Kuluneen vuoden aikana etenkin Food Safety System Certification (FSSC 22 000) -elintarviketurvallisuuden setifiointijärjestelmään valmistautuminen on aiheuttanut melkoista täpinää Atrian laatuorganisaation ja aika monen muunkin atrialaisen osaston tekemisissä. Sertifioinnin avulla Atria pystyy yrityksenä vakuuttamaan asiakkaille ja kuluttajille, että toimintamme on kyseisen tuoteturvallisuusstandardin tasoista ja luotettavaa.

Yksittäisen tuotteemme ainut vakuutustodistus on toimiva omavalvonta. Meidän atrialaisten työarjesta löytyy lippulappua ja kuponkia, joiden täyttäminen saattaa tuntua välillä yhdentekevältä, mutta omavalvontaa tehdään nimensä mukaisesti meitä itseämme varten. Omavalvonnalla varmistutaan, että tuotteet ovat kunnossa. Jos saamme viestin, että jokin on pielessä, omavalvontaan liittyvät päivittäiset kirjaukset ovat ainut vakuus ja todistusaineisto, minkä perusteella me Atrialla pystymme arvioimaan tuoteturvallisuuteen liittyviä riskejä ja rajaamaan mahdollisia vahinkoja.

Sekä lainsäädännön, asiakkaiden että kuluttajien vaatimustaso kiristyy jatkuvasti. Ison toimijan vastuu ei ole pelkästään pysyä juoksussa mukana, vaan näyttää tietä. Meidän on oltava asiakkaiden ja kuluttajien luottamuksen arvoisia joka päivä. Mielellään tietysti myös parempia kuin kilpailijat Siksi me Atrialla emme tee asioita niin kuin ennenkin. Siksi me elämme jatkuvassa muutoksen ähkyssä. Se on tärkeää, koska haluamme menestyä jatkossakin.

Osallistu keskusteluun