Pelkäätkö sinäkin muovia?

Pelkäätkö sinäkin muovia?

ARTIKKELI LISÄTTY 10.10.2018

”Ikävä juttu tuo muovi”, miettii moni tänä syksynä. Jätehuollon ongelmiin kohdistuva uutisointi on tavoittanut suuren osan kansalaisista. Median välityksellä leviävät kuvat roskiin hukkuvasta luonnosta ovat saaneet aikaan koko maanosan kattavan hylkimisreaktion yhtä pakkausmateriaalia kohtaan. Samaan jatkokertomukseen kuuluvat myös ympäristöystävälliset bio-alkuiset pakkausmateriaalit, joilla tuntuisi olevan kyky ratkaista ongelmat kerta heitolla. Pitäisikö siis muovista luopua kokonaan?

Ilman muovia voidaan kyllä elää, mutta luonto ei muovittomuudesta kiitä. Pelkästään ruokahävikkiä vähentävän vaikutuksensa ansiosta muovi on ympäristönsuojelun suursankari ja luotettava luonnonystävä. Esimerkiksi Atrian uusi jauhelihapakkaus auttaa vähentämään hävikkiä sekä kaupassa että kotona, kun jauheliha säilyy aiempaa paremmin uuden pakkauksen ansiosta.

Pelkästään ruokahävikkiä vähentävän vaikutuksensa ansiosta muovi on ympäristönsuojelun suursankari ja luotettava luonnonystävä.

Yllätyitkö? Ruokahävikin vähentämistä tai kuljetuksesta aiheutuvien päästöjen pienentymistä on hankala piirtää kuviksi Facebookiin tai otsikoiksi sanomalehteen. Yhtälöä vaikeuttaa entisestään se, että kuluttajan huoli ympäristön roskaantumisesta on täysin aiheellinen. Luontoon roskana kipattu muovi on todellinen ongelma sekä eläimille että ihmisille. Mikä siis auttaisi?

Luontoon roskana kipattu muovi on todellinen ongelma sekä eläimille että ihmisille.

Muovista luopumisen sijaan huomattavasti parempi ratkaisu on ryhtyä käyttämään muovia oikein. Tavoite on sikäli helppo, ettei se vaadi sinulta mitään taikatemppuja tai erikoisliikkeitä – riittää kun palautat muovipakkauksen keräykseen ja autat arjen pienillä valinnoilla vähentämään ruokahävikkiä. Näillä vinkeillä voit nauttia mihin tahansa materiaaliin pakatusta ja turvallisesta ruoasta.

Hyvä ruoka, vastuullinen pakkaus, parempi mieli!

Muovista luopumisen sijaan huomattavasti parempi ratkaisu on ryhtyä käyttämään muovia oikein.

 

Olemme päivittäneet verkko- ja mobiilipalveluidemme tietosuojaselosteen vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen ("GDPR") vaatimuksia. Tietosuojaselosteessa kerromme, mitä henkilötietoja keräämme verkko- ja mobiilipalveluidemme käyttäjistä, miten käytämme niitä ja miten huolehdimme niiden suojaamisesta. Lue lisää.

Ok