Pelastettaisiinko sittenkin maailmaa eikä pelkästään omaatuntoa? Osa 1/3.

Pelastettaisiinko sittenkin maailmaa eikä pelkästään omaatuntoa? Osa 1/3.

ARTIKKELI LISÄTTY 9.2.2017

Osa 1/3: Omat päästövaikutukseni

Kasvissyönti ja luomutuotanto ovat nyt huudossa. Niiden avulla halutaan pelastaa maailma, tai ainakin omatunto. Esitetyt väitteet särähtävät korvissani: Emmehän me voi syömättäkään elää. Kaikki ruoantuotanto sitoo hiiltä siinä missä muutkin eliöyhteisöt. Sen luulisi vähentävän eikä lisäävän ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta ja sen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Ruokaan sidottu hiili palaa toki kiertoon hajotessaan ruoansulatuksessamme, mutta miksi meidän suuhumme päätyvät yhteyttämistuotteet olisivat haitallisempia kuin matojen hajottama biomassa?

Kasvithan sitovat hiiltä sitä enemmän, mitä paremmin ne kasvavat. Jos kasvukyky heikkenee, ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden luulisi nousevan. Metsien ja joutomaiden hiilen kokonaissidonnan kuvittelisi olevan selvästi peltomaita alhaisempaa, vaikka ne ovat hiiltä varastoivia hiilinieluja. Suuremman kokonaissidonnan luulisi tasoittavan peltoviljelyn ilmastovaikutuksia, vaikka ruuantuotannosta aiheutuvat maaperän, kotieläinten sekä lannoitteiden ja muiden tuotantopanosten päästöt ovat kiistattomia.

Vastaavia vaihtelevan suuruisia päästöjä aiheutuu toisaalta kaikista maankäyttömuodoista. Minua arveluttaa, voidaanko yleisellä tasolla tehdyissä ilmastovaikutuslaskelmissa saaduista tuloksista vetää suoria johtopäätöksiä yksittäisten suomalaisen kuluttajien tekemien ruokavalintojen ilmastovaikutuksista. Todelliset vaikutuksethan riippuvat lukuisista vaikeasti ennustettavista eri tilanteissa vaihtelevista muutoksista viljelytavoissa ja maankäytössä. Ne voivat poiketa huomattavastikin mallinnuksessa käytettävistä lähtöarvoista.

Näin ollen päivittäisten ruokavalintojen ilmastovaikutukset tuntuvat olemattomilta omaan energian käyttöön tai matkustukseen kohdistuvien valintojen rinnalla – puhumattakaan kulutuksesta riippumattomista kansantalouden päästöistä. Asian selvittämiseksi tarkistan hiilipäästöni Suomen ympäristökeskuksen Ilmastodieetti-laskurista.

Huomaan olevani 17 tonnin hiilidioksidipäästösaavutuksellani varsinainen tupruttaja. Keskivertokansalainen päästelee hiilidioksidia 40 prosenttia vähemmän kuin minä. Yli kaksi viidesosaa päästöistäni aiheutuu henkilöautoilusta ja lentomatkoista. Näistä noin 80 prosenttia on työmatkoja. Omakotiasumisesta aiheutuvat päästöni ovat lähellä liikenteen lukuja. 

Syömisestä muotoutuu vain 10 prosenttia aiheuttamistani päästöistä. Vegaaniksi heittäytymällä vähentäisin päästöjäni noin 5 prosentilla vuodessa. Saman verran päästöjä säästyy, kun jätän viisi Helsingin lentoa väliin ja hoidan kokoukset internetissä.

Käsiin saamani faktatkaan eivät tue ruokavalintojen julkisessa keskustelussa saamaa suurta painoarvoa. Helmi Risku-Norja, Sirpa Kurppa ja Juha Helenius totesivat jo vuonna 2009 julkaistussa artikkelissaan, että yksittäisten ruokavalintojen sijaan tulisi keskittyä koko elintarviketuotannon kestävyyteen. Tehtyjen arviointien mukaan elintarvikeketjun päästöt vähenisivät puoleen, mutta koko kansantalouden päästöt vain 7 prosenttia, jos koko Suomen kansa siirtyisi vegaaniseen ruokavalioon.

Luomutuotantoon siirtyminen puolestaan nostaisi selvästi elintarviketuotannon hiilijalanjälkeä, koska luomu vaatii normituotantoa suuremman viljelyalan. Siitä seuraavat isommat päästöt maaperälle ja ilmastoon lisääntyneen maatalousliikenteen myötä.

Päässäni velloo lukuisia kysymyksiä ruokavalintoihin liittyvän hiilihypen tiimoilta. Se ei parhaalla tahdollanikaan vastaa omaa käsitystäni parhaista keinoista ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Täytyy selvittää asiaa tarkemmin tekstini seuraavissa osissa.

Lue blogisarjan seuraava osa:
Pelastettaisiinko sittenkin maailma eikä pelkästään omaatuntoa? Osa 2/3.

Tallenna

Osallistu keskusteluun