Ni hao – terveisiä Kiinasta! Osa 2. Paikallispaparazzien piirittämänä

Ni hao – terveisiä Kiinasta! Osa 2. Paikallispaparazzien piirittämänä

ARTIKKELI LISÄTTY 28.9.2016

Atrian kokki Jussi Reinikka lähti Kiinaan kokkaamaan Qingdao Beer Festivalille, kun kerta tultiin pyytämään. Tarinan toisessa osassa Jussi päätyy salakuvaajien uhriksi.

Otin mielelläni kontaktia kiinalaisiin vieraisiimme. Olin ladannut kännykkääni kuvia Suomen luonnosta ja lehmistä ja niitä esittelin paikallisille. Rekvisiittana oli myös kaverilta lainaksi saatu Suomen jääkiekkomaajoukkeen pelipaita, joka koristi osaston takaseinää.

Aikomuksena oli, että kokkailisin neljäntuulenhattu päässä, mutta kuumalla säällä se ei ollut mahdollista. Päivällä oli +35 astetta täydellä auringon paisteella ja iltaisinkin vielä +30 astetta. Hiki tuli muutenkin keittiön kuumuudessa.

Meillä oli parin metrin pöytätila käytettävissä. Induktioliedet kävin ostamassa paikallisesta marketista. Kiinassa vuosia työskennellyt paikallinen kontakti Jouni oli korvaamaton apu. Häneltä sain jatkoroikat ja opin, paljonko virtaa voi ottaa mistäkin pistokkeesta. Hieman siinä sai olla tarkkana, ettei kompastellut liesien sähköjohtoviritelmiin.  Jouni haki tarvittaessa myös raaka-aineita kaupasta, ettei minun tarvinnut kesken kaiken lähteä ostoksille. Kävin ensimmäisenä päivänä ostamassa kaiken tarpeellisen tarjoiluun ja valmistukseen, käytännössä pannuista tiskiharjaan.

Olin länsimaalaisena melko harvinainen näky paikallisille, jotka halusivat ottaa minusta yhteiskuvia. Oli hauska huomata, kuinka jotkut eivät uskaltaneet tulla pyytämään lupaa kuvaan, vaan tekivät sen ”piilossa”. Ihan joka paikassa kulkiessani oli huvittavaa seurata, mistä suunnasta nyt joku kuvaa, liikuin sitten kaupassa tai messualueella. Ensimmäisen länsimaalaisen bongasin vasta viimeisinä päivinä.

Jotkut eivät uskaltaneet tulla pyytämään lupaa kuvaan, vaan tekivät sen ”piilossa”.


Eksoottista ruokakulttuuria

Kiinalainen ruoka jaotellaan tulisuutensa perusteella. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä tulisempaa ruoka on. Itse pääsin maistelemaan paikallista ruokaa akselilla Qingdao ja Peking – aika miedosti maustettuja ja vähäsuolaisia ruokia. Suolaa oli hyvin vähän tai ei ollenkaan. Toinen ääripää oli sitten voimakas mausteseos, jota käytettiin niin kampelaan kuin possunniskaankin.

Kaupoissa oli myynnissä paljon raaka-aineita, mitä meillä ei käytettäisi. Kanankinttuja, siansorkkia, kärsiä ja mahaa. Kiinalaisten uskomus ruuassa on, että kun syö tiettyä ruhon osaa, pysyy itsekin terveenä.

Kaupoissa oli myynnissä paljon raaka-aineita, mitä meillä ei käytettäisi. Kanankinttuja, siansorkkia, kärsiä ja mahaa.

Monta kertaa unohtui oma syöminen aamiaisen jälkeen lähes kokonaan, ja kun kiinalaiset kävivät nälkäiselle tarjoamassa herkkujaan, tuli kyllä kokeiltua mielenkiintoisia juttuja! Olin kohtelias ja maistoin kaikkea, mitä vaan tarjottiin, kuten siankärsää, perhosentoukkia ja sian paksusuolta.

Iloa ja avuliaita ihmisiä

Kiinan messukokemuksesta mieleen jäivät ennen kaikkea paikalliset ihmiset, jotka työskentelivät Suomen teltalla. Aina sain apua, pyytämättäkin! He olivat avuliaita ja iloisia niin kuin kiinalaiset ylipäätään. Sain suurta apua etenkin 20 metrin päässä olevan uunin käytössä ja vahtimisessa. Apulaiset huikkasivat, kun uunissa näytti olevan valmista. Ei tarvinnut juosta edestakaisin. Meillä oli aina hauskaa – autoimme toisiamme ja lainasimme toisillemme välineitä, jos jotakin puuttui.

Meillä oli aina hauskaa – autoimme toisiamme ja lainasimme toisillemme välineitä, jos jotakin puuttui.

Teltan työntekijät nukkuivat pitkillä penkeillä teltan sisällä. Aamuisin menin teltalle hiippaillen, jotta en herättäisi heitä. Välillä he toki heräsivätkin kolisteluuni. Aamupäivisin istuin hetkiä heidän kanssaan ja kuuntelimme paikallista musiikkia heidän puhelimistaan.

Toki se paikallisten varmistamisen varmistamiskulttuuri jäi mieleen. Milloin oltiin puhelinlaturin vuoksi soittamassa johtajalle keskellä yöllä. Puhumattakaan tilanteesta, kun uutta pyykkipussia ei oltukaan tuotu valmiiksi: Jussihan vei respaan pyykit sitten Prisman pussissa! Siinä sitä taas soiteltiin. Coca Colaa odoteltiin tunti, ja tilauksen sisältöä piti tarkentaa ainakin neljästi.

Mutta kaikkeen sitä oppii aika nopeasti sopeutumaan. Ja ennakoimaan yksinkertaisissa asioissa, että asiat saattavat venyä, eikä mikään toimi suunnitellusti.

Kiinan matka oli kaikin puolin opettavainen ja rikas kokemus.

Lue tästä edellinen osa Jussin matkasta. Siinä Jussi kertoo, miten paikallisväestö vastaanotti heille eksoottiset pinaattiletut.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Osallistu keskusteluun