Mukavuusalueelta poistuminen tuo uutta osaamista

Mukavuusalueelta poistuminen tuo uutta osaamista

ARTIKKELI LISÄTTY 9.10.2014

Kaikille meille muodostuu oma tapamme tehdä töitä. On hyötyä, kun oppii rutiinit ja tutut toimintamallit nopeuttavat töitä. Asialla on kuitenkin myös kääntöpuolensa. Maatiloilla käytetään asiasta sanontaa tilasokeus.

Samaa sanontaa voisi käyttää myös omassa asiakkuuspäällikön työssäni. Silloin kun rutiinit ovat saaneet jyllätä liian kauan, on syytä katsoa asioita uudella tavalla – ikään kuin ulkopuolisen silmin. Sillä tavalla työn tekemiseen saattaa saada aivan uutta virtaa ja ammattitaitoa. Myös uusia ratkaisuja jo totuttuihin toimintamalleihin ja -tapoihin saadaan näin. Tämä on itse asiassa edellytys kaikelle kehitykselle ja uudistumiselle. Se vaatii siirtymistä epämukavuusalueelle, mutta se kannattaa.

Meitä atrialaisia koulutetaan jatkuvasti, jotta pystyisimme paremmin ja taitavammin palvelemaan asiakkaitamme sekä saamaan myös itse työstämme enemmän irti. Uusia työkaluja otetaan käyttöön joka vuosi. Ohjelmat kehittyvät, tuoreita tulee entisten tilalle.

Myös maatiloilla on omat haasteensa. Toimintaympäristö, joka on globaalin markkinamyllerryksen kourissa, muuttuu koko ajan. Tuotteiden hinta ei ole omissa käsissä ja kustannukset tuntuvat nousevan koko ajan. Näihin haasteisiin on olemassa ratkaisuja. Niitä voi löytää yhdessä vaikkapa asiakkuuspäällikön kanssa keskustellen. Atrian Ammattilaisakatemiassa saaduilla työkaluilla voi koettaa haastaa tilanväkeä miettimään asiat uudessa valossa.

Atrian Ammattilaisakatemia on mielenkiintoinen koulutusjakso. Kouluttajamme Aki on intoa pursuava moniosaaja. Hänen mukaansa tempaava koulutustyylinsä saa kurssilla olevat ensin ajattelemaan, miten työt on tähän mennessä tulleet tehtyä, ja sitten kohta hän haastaa meidät muuttaen lähestymiskulmaa työn tekemisessä. Sitten olemmekin jo poissa mukavuusalueeltamme. On melkein tuskallista huomata, kuinka vaikea on uskaltaa oppia vanha ja huono tekeminen pois. Tästä olen jutellut tilakäynneillä myös viljelijöiden kanssa. Samaa ilmiötä on havaittavissa heilläkin.

Käydessämme akatemiakoulutuksen yhteydessä tilakäynneillä, aina joku meistä koulutettavista tekee niin sanotun esimerkkikäynnin. Se on haastava hetki, kun sekä tilan väki että työkaverit katsovat ja kuuntelevat mitenkäs se kulloinkin vuorossa oleva hommasta suoriutuu.

Jokaiselta kerralta olen oppinut uutta. Viime kerralla Jouni teki vaikutuksen meihin. Hän teki todella monipuolisen ja kattavan esittelyn tilakäynnillä. Siitä pistin muistiin muutamia asioita, jotka aion ottaa käytäntöön omassa työssäni. Silti, kun Aki sitten koontipalaverissa otti uuden lähestymiskulman, saimme havaita, että hyvääkin voi vielä parantaa.

Vaikka olisi ollut kuinka kauan samassa työssä, kannattaa haastaa itsensä ja ajattelutapansa. Siitä saa kirpeän mukavasti uutta potkua työhön. Koulutus on meille myös paikka keskustella toisten atrialaisten kanssa. Kentällä töitä tehdessä työkaverit ovat kaukana, mutta kuitenkin puhelimen päässä.

Osallistu keskusteluun