Makumuistoja - muistojen makuja

Makumuistoja - muistojen makuja

ARTIKKELI LISÄTTY 4.6.2015

Istumme työpaikan ruokalassa lounaalla ja ruokalautasten tyhjentyessä muistelemme työkaverien kesken lapsuuden aikaisia ruokia. Jokainen meistä muistaa ihan erilaisia ruokia tai makeisia, joita olemme lapsuudessamme saaneet nauttia. Keskustelun aikana nämä ruoat veivät meidät jokaisen omille matkoille jonnekin kauas, makumuistoihin.

Saman ikäpolven edustajat muistelevat yhteen ääneen samoja ruokalajeja. Muistot yhdistävät meitä. Yhdelle lämpimiä muistoja tuo koulussa nautittu lämmin höyryävä ohrapuuro. Toiselle taas kouluruoka tuo mieleen negatiivisia muistoja. Jokaisen muisto on tärkeä.

Makumuisto on hetki, joka yhdistää meitä johonkin sellaiseen, jonka olemassaolon olemme jo hetkeksi unohtaneet.

Laittaessamme silmät kiinni voimme palata lapsuuteen maistelemaan, miltä jokin meille tärkeä maku maistuu. Se ruoan tuoksu on aivan nenän alla. Silmät avattuamme mieliimme jää lämmin tunne ja ilo siitä, että muistimme jotain menneisyydestä. Aitoa ja oikeaa makua.

Lämmin muisto voi liittyä vaikka mummun valmistamiin lihapulliin. Äiti ei osaa tehdä niin hyvää ruokaa kuin mummu. Mummun valmistamaan ruokaan liittyy paljon lämpöä ja tunnetta siitä, että se ruoka on tehty juuri minua varten. Omia lapsiani haastatellessani toisen lapsen mielestä mummun paras ruoka on lihapullat ja toisen lapsen mielestä kukaan muu ei tee niin hyviä ohukaisia kuin paappa. Muistot ovat erilaisia, vaikka he ovat samassa perheessä kasvaneet. Omat muistoni liittyvät erityisesti jouluun, joulukinkkuun ja italiansalaattiin. Jos näitä ei olisi joulupöydässä ollut, olisi joulu ollut ihan pilalla.

Maku ja muistot eivät aina kohtaa, joskus ruoan maku on muuttunut. Siihen sisältyy paljon muutakin kuin vain se suussa aistittu maku. Makuun vaikuttaa myös tunnelma eli se hetki, jolloin ruoka on laitettu suuhun. Ruoan värit, ruokailuympäristön äänet, seura ja lämpötila ympäristössä ovat myös ruoan nauttimisen kannalta tärkeitä asioita.

Makumuistoja yhdistävä tekijä on ruokalajit. Ruoka, joka maullaan kutittelee kielemme päältä, ja jo ajatus seuraavasta suupalasta saa mielemme odottamaan sitä malttamattomasti.

Tänäkin kesänä, joko omassa kodissa, mökillä, juhlissa tai matkalla jonnekin nautittu ruoka jää toivottavasti meidän mieliin. Ja oli se ruoka valmistettu esimerkiksi kesämökillä grillaamalla, tuokoon se vuosienkin jälkeen mieliimme niitä ihanan lämpimiä muistoja.

Niitä makumuistoja, joita voimme jakaa ruokapöydän ympärillä olevien ihmisten kanssa.

Osallistu keskusteluun