Lukkarinrakkautta

Lukkarinrakkautta

ARTIKKELI LIS√ĄTTY 13.2.2019

Ensimmäinen kesätyöpaikkani vuonna 1999 oli kotikaupunkini ”makkaratehdas”, jota olin monisanaisesti ja kovaäänisesti monta kertaa väittänyt välttäväni kuin kissa vesisadetta. Kuten monesti käy, vaihtoehtojen puute ja rahankiilto silmissä motivoi minutkin perumaan puheeni. Niinpä minäkin löysin itseni useana kesänä mitä erilaisimpien pakkauskoneiden viereltä, ammattitaitoisten ja kokeneiden työkavereiden ympäröimänä. 

Näinä kesinä kyti myös ajatus siitä, mitä sitä isona voisi tehdä. Kuinka voisin yhdistää rakkauden ruokaan ja ruoanvalmistukseen ammatiksi ja samalla ilahduttaa satoja ja tuhansia ihmisiä päivittäisessä arjen ruokapyörityksessä? 

Vastaus tuntui löytyvän tuotekehitystyön parista. Osa-alueelta, jossa jokainen päivä ja haaste on erilainen eikä paikalleen voi pysähtyä hetkeksikään.

Jokainen päivä ja haaste on erilainen eikä paikalleen voi pysähtyä hetkeksikään.

Meillä Atrialla tuote- ja pakkauskehityksen parissa työskentelee kolmisenkymmentä oman alansa huippuosaajaa. Osa työstä tehdään suurelta yleisöltä piilossa. Ratkaisemme esimerkiksi yhteistyössä tuotannon henkilöstön ja muiden toimijoiden kanssa päivittäisiä haasteita. Päivitämme myös jo markkinoilla olevia tuotteita entistä kilpailukykyisempään kuntoon. 

Tämän työn ”mauste” on kuitenkin mielestäni uusien tuotekonseptien ja uutuustuotteiden suunnittelu ja kehittäminen. Parhaimmassa tapauksessa useiden vuosien tutkimus- ja kehitystyö kantaa näkyvää hedelmää; tuotetta on ideoitu, testattu, tutkittu, suunniteltu tuotantoprosessia ja laskettu tuotekustannuksia. Kun kaikki on valmista, on projektiin antanut panoksensa tuote- ja pakkauskehityksen lisäksi muun muassa tuotanto, laatu, markkinointi, myynti ja osto-organisaatio unohtamatta kotijoukkoja, jotka joskus saavat elää uusien tuotteiden lanseerausvaiheessa mukana liiankin kanssa. 

Parhaimmassa tapauksessa useiden vuosien tutkimus- ja kehitystyö kantaa näkyvää hedelmää.

Yksi iso esimerkki tällaisesta yhteisestä viimeaikojen suuresta ponnistuksesta on JyväBroiler-tuoteperheen pakkausuudistus sekä kaksi uutuustuotetta, jossa kuluttaja saa itse maustaa tuotteen kypsennyksen jälkeen pakkaukseen liitetyllä maustepakkauksella.

Satojen ellei tuhansien työtuntien panos konkretisoituu siihen, kun tarkoin valmisteltua ja onnistunutta tuotannon aloitusta seuraa kaupan hyllyllä lepäävä pakkaus. Erään kollegani sanoin, uutuustuotteiden lanseerauksen lopputulos on kuin omaa lasta katsoisi. Ylpeänä ja ihaillen.