Lihanleikkaajan grilli käy kuumana

Lihanleikkaajan grilli käy kuumana

ARTIKKELI LISÄTTY 26.6.2019

Se oli sateinen lokakuun aamu vuonna 2000 kun ensimmäisen kerran ajelin DX Corollalla Nurmon tehdasta kohti. Osoitteena oli siipikarjalinja.

Vähän ennen kuin pääsin armeijasta, niin näin lehti-ilmoituksen missä haettiin Atrialle oppisopimuskoulutukseen kalkkunanleikkaajia. Laitoin hakemuksen sisään ja parin viikon kuluttua sainkin puhelinsoiton tervetuloa taloon!

Ensimmäiset vuodet Atrialla vierähtivät pääasiassa kalkkunanleikkuun parissa, mutta myös broileripuolen työt tulivat sinä aikana tutuiksi.

2006 vuonna tuli uutinen, että Atria keskittää kalkkunan leikkuu -ja teurastustoiminnot Säkylään. Juuri samaan aikaan sikaleikkamossa siirryttiin tekemään kahta vuoroa ja sinne tarvittiin lisää työvoimaa. Hirvijärven Markun haastattelun jälkeen kirjoitettiin nimi uuteen oppisopimuspaperiin. Parin vuoden opiskelun jälkeen sain uuden ammattinimikkeen lihanleikkaaja ja sillä tiellä ollaan edelleen. 

Ruoka ja sen valmistaminen on kiinnostanut aina. Kun esikoisemme syntyi vuonna 2011, niin silloin päätimme, että tehdään tulokkaalle kaikki ruoat itse laadukkaista, suomalaisista raaka-aineista. Tässä kohtaa syrjäytin vaimon pois keittiöstä ja aloin tosissani keskittyä ruoanlaittoon. Helmikuussa 2015 Voita ja Suolaa -ruokablogi näki päivänvalon.

Kun kevätaurinko nousee lämmittämään, niin silloin alkaa meidän perheessä grillauskausi. 

Olen jo vuosia suosinut kaasulla grillaamista sen helppouden ja nopeuden vuoksi. Sitten kun nämä kliseiset ruuhkavuodet helpottavat, niin aion kyllä hankkia iso hiiligrillin, minkä kanssa saa valmistaa ruokaa pieteetillä monta tuntia hitaasti savustellen.

Omat grillaustottumukset ovat muuttuneet vuosien varrella. Esimerkiksi kymmenisen vuotta sitten ei grillissä hirveästi kasviksia näkynyt, jos ei pekoniin käärittyjä herkkusieniä lasketa. Silloin oli makkara pääosassa ja rinnalla yleensä jotain lihaa.

Nykyään grillaan enintään pari kertaa kesässä ”Kärkkäriä” eli Nurmon Banaania. Totta kai kaikki uutuusmakkarat pitää aina testata, mutta enimmäkseen grillissä on jotain lihaa ja pari erilaista kasvislisuketta. Yksi suosikeistani on grillattu varhaiskaali!

Siitäkin grillihommat ovat mukavia, että ohjeiden ei tarvitse olla niin justiinsa vaan voi soveltaa ihan omien makutottumuksien mukaan.

Tomahawk ja tankoparsaa fetajuustolla

Tämän kesän uutuuksista ehdoton hitti on possusta leikattu Tomahawk. Olen odottanut tätä vesi kielellä siitä lähtien, kun näin kevättalvella leikkaamossa ensimmäiset testierät. Niinkin loistava tuote ei tarvitse seuraksi kuin simppelin kasvislisukkeen. Hampurilaisten suurena ystävänä otin testiin myös uudet, valmiit burgerpihvit ja Vegyu-tuoteperheen punajuuripihvin.

Valmistus

  • Ota Tomahawk huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen valmistusta.
  • Grillaa pihviä noin 15 minuuttia kohtalaisella lämmöllä muutaman kerran käännellen. Kääräise pihvi folioon vetäytymään ja valmista sillä aikaa lisuke.
  • Leikkaa 3-4 tankoparsaa pienemmiksi paloiksi.
  • Laita parsat grilliin. Lisää hieman oliiviöljyä ja rouhaise mukaan hyvää suolaa. Kun parsat ovat ottaneet hieman väriä, niin murusta mukaan fetajuustoa ja pyörittele niitä vielä hetken.
  • Kokoa annos ja ei muuta kuin ääntä kohti.