Ihan possun näköisiä possuja

Ihan possun näköisiä possuja

ARTIKKELI LISÄTTY 12.4.2018

Sianlihantuotannolla on huono maine. Tämän maineen mukaan sioista ei pidettäisi hyvää huolta. Mielikuvaa on levitetty aktiivisesti. Joskus sikaloihin on tunkeuduttu öisin ja pimeässä, ja niistä on saatu tietynlaisia kuvia. Tarkoitus pyhittää keinot. Mutta voiko vääryyteen vastata totuudella? Esimerkiksi sillä, että näytetään päivänvalossa sian elämää sikalassa?

Mutta voiko vääryyteen vastata totuudella? Esimerkiksi sillä, että näytetään päivänvalossa sian elämää sikalassa?

On aivan ymmärrettävää, että ihmiset vieraantuvat tuotantoeläimistä. Mummolan pihalla ei ole enää sikalaa. Sikalat suurenevat, eläinten hoito ammattimaistuu ja koneellistuu. Käy niin kuin muillekin tuotannon aloille. Eräässä aikuisten tv-tietovisailussa kysyttiin, millä nimellä kutsutaan emakon jälkeläistä? Kilpailijan vastaus oli vasikka. Näin etäälle luonnosta olemme päätyneet.

Sian hyvinvoinnin kannalta suuria uhkia ovat eläintaudit. Yhä useampaan sikalaan on mentävä sisälle suihkun kautta. Lisäksi ennen sikalaan menoa on allekirjoitettava takuulomake siitä, että on kulunut 48 tuntia edellisestä eläinkontaktista ulkomailla. Sikalat eivät voi enää ottaa ylimääräisiä vierailijoita, vaikka itse tuotannossa ei ole mitään salattavaa.

Atriainen sianlihantuottaja, yrittäjä Pentti Honkala innostui rakentamaan sikalan yhteyteen Showroomin, josta porsaiden elämää voi seurata bioturvallisesti ikkunoiden takaa. Atria alkoi Showroomin yhteystyökumppaniksi, sillä Atria haluaa tehdä jatkuvasti työtä avoimen lihantuotannon eteen. Honkalan tilalla asustelee kerrallaan noin 1 500 sikaa, sikala on kooltaan hieman keskikokoista sikalaa suurempi. Tila sijaitsee Nurmossa, Seinäjoella.

Possujen elämä Honkalan tilalla on melko yksinkertaista. Ne heräävät aamulla, touhuavat ja leikkivät, syövät ja nukkuvat. Tämä toistuu viisi kertaa päivässä, kunnes ne illalla valojen sammuttua pääasiassa nukkuvat aamuun saakka. Seuraavana päivänä sama toistuu. Possuilla on hännät kippurassa sen merkiksi, että niillä on kaikki hyvin. Vain suomalaiset, ruotsalaiset ja norjalaiset possut saavat pitää häntänsä. Muiden maiden possut eivät saa. Lisäksi Honkalan possuilla on korvassa vihreä merkki, mikä kertoo siitä, ettei niitä ole tarvinnut ikinä lääkitä antibiootilla.

Possuilla on hännät kippurassa sen merkiksi, että niillä on kaikki hyvin.

Vuoden 2017 lopulla valmistuneessa Showroomissa on järjestetty jo muutamia tilaisuuksia. Joka kerta olen ollut ällikällä lyöty siitä, miten paljon se on ihmisiä kiinnostanut. Pääsiäisviikolla possujen elämää pääsi seuraamaan viiden vuorokauden ajan trendikkäästi sikalaan asennetun kameran kautta, kun Atria lanseerasi #possuliven 26.–30.3.2018. Possulive tavoitti yli 10 000 katselukertaa. Katselukerrat lisääntyivät päivä päivältä ja yllättäen Possulive tavoitti katselijoita myös ulkomailla. Ihmisiä kiinnosti Possulive, kun siihen tarjottiin mahdollisuus.

Pääsiäisviikolla possujen elämää pääsi seuraamaan trendikkäästi sikalaan asennetun kameran kautta, kun Atria lanseerasi #possuliven 26.–30.3.2018. 

Possuliven suosion innostamana päätimme järjestää Honkalan tilalle vielä Avoimet ikkunat -tilaisuuden huhtikuun alussa. Muutama päivä ennen avoimia ovia iski uskonpuute. Tuleeko sinne kukaan? Samana päivänä olisi Seinäjoella paljon ilmaistapahtumia lapsiperheille. Pohdin, että livepossut eivät taida niille tilaisuuksille pärjätä. Vielä tapahtumapäivän aamulla mietin, että olisi pitänyt tiedottaa aiheesta enemmän. Uskonpuute oli turha. Jo ennen virallista aloitusaikaa väkeä alkoi virrata paikan päälle. Ja hetken päästä Showroom oli tupaten täynnä ja ovella jono. Kävijöitä oli kolmen tunnin aikana yli 300.

Possut kurkistelivat uteliaina ihmisiä, jotka katselivat niitä ikkunoiden takaa – kunnes ne taas söivät ja nukahtivat.

Honkalan showroomin possut kurkistelivat uteliaina ihmisiä, jotka katselivat niitä ikkunoiden takaa – kunnes ne taas söivät ja nukahtivat. Possut olivat täysin tietämättömiä siitä, millaisia julkkiksia niistä oli tullut – olemalla vain ihan possun näköisiä possuja.

Osallistu keskusteluun