Atrian Tapa Toimia – Arjen onnistumiset syntyvät reiluista yritysarvoista

Atrian Tapa Toimia – Arjen onnistumiset syntyvät reiluista yritysarvoista

ARTIKKELI LISÄTTY 25.1.2018

Noin viisi vuotta sitten Atrialla käynnistyi prosessi, jolloin meiltä kaikilta atrialaisilta kysyttiin, mitä Atrialla arvostamme. Meillä Suomessa ykkösarvoksi nousi erityisesti ”Tuotamme laatua – luotamme brändiimme”. Haluamme tehdä asiat kunnolla ja kerralla oikein, sillä atrialaisena on helppo toimia myös talon ulkopuolella, Atria kun on tunnettu yritys.

Atrian Tapa Toimia (Way of Work) -atrialaiset arvot ovat olemassa siitä riippumatta lausummeko niitä ääneen tai emme.

Välillä saattaa itse kullakin olla hankaluuksia ymmärtää yhteyttä arkipäivän työn ja yritysarvojen välillä. Konkreettiset työn tulokset, jotka näkyvät esimerkiksi pakkauspalkintona, kertovat onnistuneesta tavasta toimia. Tämän mielessämme pitäen olemme alkaneet uudistaa Atrian WoW-brändiä. Mikä vielä tärkeämpää – aiomme kertoa vielä enemmän niistä asioista, joissa Atrian arvot näkyvät arjessa.

Meillä Atrialla on joka päivä runsaasti kertomuksia siitä, miten olemme onnistuneet. Välillä olemme vain hieman säästeliäitä kertomaan laajemmin onnistumisistamme. Meillä on 2 500 ruoka-alan asiantuntijaa töissä, eli 2 500 ihmisen työpanos käytössämme, tällä määrällä hyvää kerrottavaa kyllä piisaa.

                                                   

Tässä muutamia esimerkkejä edelliseltä vuodelta:

  • Pakkausuudistus, johon osallistui monelta osastolta henkilöstöä aina tuotannosta pakkauskehitykseen ja myyntiin. Olemme siis aidosti kiinnostuneita asiakkaista ja kuluttajista.
  • Perhetiloille saakka jäljitettävät tuotteet, mitä ei voisi toteuttaa ilman koko pellolta pöytään -ketjun onnistumista, kertoo siitä, että tuotamme laatua ja luotamme brändiimme.

  • Suomen suurin aurinkosähköpuisto on Nurmoos. Me haluamme menestyä.
  • Atrialla on yli 400 koulutettua työnopastajaa, jotka opastavat uusia työntekijöitä vuodesta toiseen. Olemme varsin innostuneita työstämme ja jaamme mielellämme asiantuntemustamme.

Atrian Tapa Toimia tulee näkymään konkreettisesti myös tänä vuonna pieninä ja suurina onnistumisina – näin me uskomme.

Atrian Tapa Toimia koskee myös atrialaista johtamista. Siksipä Atrialla on määritelty yhtenäiset johtamisperiaatteet ja kaikki Atrian esimiehet käyvät esimiesvalmennuksen seuraavan kahden vuoden aikana.

 

Osallistu keskusteluun