Työssäjaksaminen: Unella ja suunnittelulla pääsee pitkälle
Miten kehittää omaa työssäjaksamista, jos kuormittumista on havaittavissa? Yksinkertaisilla asioilla, kuten nukkumalla riittävästi ja suunnittelemalla työtä. Riittävä uni auttaa tärkeintä työvälinettämme, aivojamme, palautumaan päivän rasituksesta.
Virkeät aivot oivaltavat asioiden välisiä yhteyksiä helpommin kuin väsyneet aivot.
Oletko joskus huomannut, että illalla tai aiemmin päivällä opeteltu asia tuntuu ymmärrettävämmältä seuraavana päivänä? Se johtuu siitä, että virkeät aivot oivaltavat asioiden välisiä yhteyksiä helpommin kuin väsyneet aivot. Levon lisäksi on tärkeää opetella suunnittelemaan työskentelyämme. Tehtävälistat ovat edelleen aivan käyttökelpoisia, vaikka niistä nykyään vähemmän puhutaankin. Ethän tee listastasi liian laajaa, jolloin lista ei selkeytä vaan joskus jopa lisää stressiä.
Älä jätä suunnittelua ja kehittämistä pelkästään sellaisen hiljaisen hetken varaan, joka sattumoisin tulee päivään.
Aikatauluta ja suunnittele työviikkoasi. Opettele varaamaan kalenteristasi viikoittaista aikaa työsi kannalta tärkeille, kiireisille asioille tai suunnittelulle. Älä jätä suunnittelua ja kehittämistä pelkästään sellaisen hiljaisen hetken varaan, joka sattumoisin tulee päivään.
Työn suunnittelun kohdalla puhutaan usein myös priorisoinnista. Koetko, että osaat priorisoida työsi kannalta tärkeät ja kiireelliset asiat? Juuri näitä tehtäviä varten on hyvä olla aina vähän ylimääräistä aikaa kalenterissa. Entä tunnistatko sellaiset tehtävät, joihin käytät aikaa, mutta jotka eivät auta työkuormasi vähentämisessä? Nämä saattavat olla työaikaasi vieviä aikavarkaita, jotka tulee palauttaa sille, jonka vastuulle tehtävät kuuluvat. Liiallisen ärsyketulvan rauhoittamisen kannalta on hyödyllistä karsia pois huomiota vieviä hälytyksiä. Äänettömyys puhelimessa on tehokkaampi kuin värinähälytys.
Työssäjaksamisen kehittämisessä ei riitä, että palaudumme vain loma-aikoina tai viikonloppuisin.
Hyvä työvire pysyy yllä, kun maltat pitää työsi lomassa lyhyitä hengähdystaukoja esimerkiksi parin tunnin välein. Jos taukojumppa ei ole sinun juttusi, voit hyödyntää esimerkiksi aistiesi rauhoittavaa voimaa. Voit laittaa silmät hetkeksi kiinni ja olla vain kaikessa rauhassa, kiinnittää huomiotasi omaan hengitykseesi tai esimerkiksi johonkin taustalla kuuluvaan ääneen. Parhaimmillaan keho ja mieli saavat jo tuossa muutaman minuutin hengähdystauossa ansaitsemansa elpymistauon, ja keskittyminen sujuu taas. Työssäjaksamisen kehittämisessä ei riitä, että palaudumme vain loma-aikoina tai viikonloppuisin. Elpymistä ja palautumista tarvitaan pienissä määrin myös työpäivän aikana.
Hyvää työssäjaksamista kaikille tulevaan syksyyn! Nautitaan haasteista, joita työmme meille antaa.