Kommentti: Omanlaisille urapoluille onnistuneesti

04.4.2023
Ravintolat

Kun itse aloittelin omaa kokinuraani, oli tärkeää, että pääsin töihin isoon, osaavaan porukkaan, jossa ihmiset olivat vastaanottavaisia. Koin itseni hyödylliseksi, minua kannustettiin ja tunsin kuuluvani joukkoon. Sain alalle kipinän, joka hehkuu edelleen täysillä.

Arvostan sitä että Atria on tarjonnut uransa alkutaipaleella oleville nuorille jo 20 vuoden ajan mahdollisuuden päästä mukaan Atria 100 Nuorta Kokkia -koulutusohjelmaan. Sen avulla nuoret voivat kokea samanlaisia fiiliksiä kuin minä aikanani. He saavat monipuolisia eväitä, joiden avulla voivat luoda omalaisensa urapolun. Siitä on saatu vuosien aikana hienoja näyttöjä.

Koulutusohjelma on kehittynyt ajan mukana ja nostanut esiin ajankohtaisia teemoja. Yhtiö on sitoutunut ohjelmaan ja sen kehittämiseen pitkäjänteisesti. Uusiin avauksiin on lähdetty mukaan rohkeasti. Nykyään tuomme esiin monenlaisia työnkuvan malleja. Kaikkien ei tarvitse tavoitella työlleen lähes ympärivuorokautisesti omistautuneen huippukokin uraa, vaan tarjolla on leppoisampiakin vaihtoehtoja menestyä alalla.

Kouluttamalla nuoria Atria tekee tärkeää työtä ravintola-alan houkuttavuuden puolesta. Alan nousun kannalta on olennaisen tärkeää, että saamme lisää ammattitaitoisia osaajia Suomeen.

Kouluttamalla nuoria Atria tekee tärkeää työtä ravintola-alan houkuttavuuden puolesta. Alan nousun kannalta on olennaisen tärkeää, että saamme lisää ammattitaitoisia osaajia Suomeen. 2020-luvulla tarvitaan ennen muuta uteliasta asennetta ja halukkuutta oppia monenlaisia taitoja. Mitä useammalta alalta on osaamista, sen parempi.

Parhaat palkinnot työstäni koulutusohjelman johtajana ovat tulleet entisiltä koulutetuilta. He kertovat, miten arvokkaaksi koulutusohjelmaan osallistuminen on omalla työuralla osoittautunut. He ovat saaneet verkostoja ja ideoita, joita ovat voineet hyödyntää myöhemmin. Minulle se on viesti siitä, että olemme onnistuneet.

Tommi Tuominen on huipputason suomalainen kokki ja ravintoloitsija. Hän on johtanut jo useita vuosia Atria 100 Nuorta Kokkia -koulutusohjelmaa.

Lue myös:
Atria 100 Nuorta Kokkia inspiroi nuoria ruoka-alan ammattilaisia

Jaa