Foodservicen kehityspäällikkö näkee, että Atria on aina aallonharjalla
Jussi Reinikka on Atria-konkari, mutta Atria Foodservicen kehityspäällikkönä tuore kasvo, hän aloitti pestin marraskuussa 2022. Aiemmin hän on tehnyt pitkän uran kokkina.
– Aloitin Nurmon pääkeittiöllä vuonna 2008. Lisäksi olen työskennellyt Atrian kehitysprojekteissa satunnaisesti ja messuilla sekä vastannut joidenkin niiden Atrian osastoista. Olen myös sijaistanut tätä samaista tehtävää vuonna 2015. Viime vuodet työskentelin muualla, mutta palasin takaisin mielestäni maailman parhaimmalle työnantajalle, Reinikka kertoo.
Reinikan mukaan foodservice-alalla on menty valtavasti eteenpäin viime aikoina.
– Niin kuin jokaisen kansainvälisen organisaation, Atriankin on täytynyt kehittyä – ja sen kyllä huomaa. Esimerkiksi koulutusratkaisut ovat entistä yksilöllisempiä ja asiakkaiden erilaiset tarpeet otetaan huomioon hienosti, hän huomauttaa.
– Kun ympärillä tapahtuu asioita, joihin ei voi varautua, vaaditaan nopeaa muutoskykyä. Atria on isona ruokatalona pystynyt mukautumaan uusiin tilanteisiin äärimmäisen ketterästi, Reinikka sanoo.
"Atria on isona ruokatalona pystynyt mukautumaan uusiin tilanteisiin äärimmäisen ketterästi."
Reinikan mukaan siinä on edesauttanut se, että Atrialla on motivoitunut henkilöstö ja ote, jossa pyritään pysymään koko ajan aallonharjalla.
– Meillä on huippulaadukkaat tuotteet ja pitkälle viety tuotekehitys. Valmisteilla oleva uusi siipikarjatehdas on osoitus siitä, että haluamme investoida isosti tulevaisuuden asiakastarpeisiin, hän huomauttaa.
Kun puhutaan Atrian tuottamasta lisäarvosta asiakkaille, on Reinikalla selvä vastaus: kotimaisuus.
– On aivan parasta, että Atria-brändin tuotteet ovat 100-prosenttisesti kotimaisia. Kun tietää mitä myy, voi seistä 100-prosenttisesti asian takana. Arvostan puhtaiden ja kotimaisten raaka-aineiden hyödyntämistä, ja tämän ilosanoman edistäminen on minulle tärkeää.
Foodservice-kehityspäällikön roolissa Reinikka kokee tärkeäksi hioa yhdessä asiakkaiden kanssa ammattikeittiöihin parhaimpia mahdollisia ratkaisuja.
– Tehtävämme on tuottaa ratkaisuja ja toimintamalleja, jotka helpottavat ja kehittävät asiakkaiden omaa työtä ja prosesseja. Esimerkiksi talvella akuutti kysymys oli, miten sähkökatkojen aikana toimitaan? Näissä tapauksissa kylmävalmistuksen hienous on edukseen, Reinikka konkretisoi.
Reinikka nauttii kasvokkaiskohtaamisista asiakkaiden kanssa.
– Pidän paljon ruokakoulutuksia, kuten uutuustuotteiden esittelyjä, samalla tulee keskusteltua ruoka-alasta muiden kanssa ja jaettua kokemuksia. On upeaa, kun saa luoda asiakkaalle oivalluksia ja ahaa-elämyksiä heidän arkeansa helpottamaan. Näistä keskusteluista saa vinkkejä myös omaan työhön, hän iloitsee.
"On upeaa, kun saa luoda asiakkaalle oivalluksia ja ahaa-elämyksiä heidän arkeansa helpottamaan. Näistä keskusteluista saa vinkkejä myös omaan työhön."
Reinikka pitää myös tärkeänä oman osaamisensa kehittämistä. Kotikeittiössä hän on rohkea kokeilija ja syö myös itse paljon ulkona inspiraatiota saadakseen.
– Luovuuden ylläpitäminen on tärkeää, hän sanoo.
Atrialla parasta on Reinikan mukaan se, että Atria on yksi jättimäisen iso tiimi.
– Täällä vallitsee me-henki, eikä kukaan tee yksin asioita. Meillä on monipuolisia huippuosaajia. Aina löytyy joku, joka voi tietää tai osaa.