BRC on konkreettisia tekoja

06.10.2023
Vastuullisuus Laatu

Forssan tuotantolaitokselle saatiin BRC-laatusertifikaatti joulukuussa 2022. Homma pistettiin alkuun kuitenkin jo toukokuussa 2021 ensimmäisillä koulutuksilla ja katselmuksilla. Silloin päällimmäinen tunne oli epätietoisuus. Tiedettiin, että BRC tulee ja jotain täytyisi tehdä, mutta ei vaan tiedetty mitä. Koulutuksissa saatu tieto lisäsi tuskaa, ja joka koulutuksessa kuoppa vain syveni. Hommaa tuntui olevan kauheasti. Mutta loppua kohti, kun hommat alkoivat tulla kuntoon, syntyi myös luottamusta siihen, että kaikki menee hyvin. Ja kun kaikki tekevät parhaansa, ei siinä enempääkään voi.

Portista ei pääse eteenpäin ilman, että käsiin on ottanut saippuaa automaatista.

Vaikka ennenkin tehtiin tarkasti ja laatu edellä, moni asia muuttui. Ennen BRC:tä ei ollut taukotakkeja, hyvä jos sellaisista oli kuultukaan. Nyt tuotannosta tullessa vaihdetaan valkoinen takki harmaaseen, ja tuotantoon palatessa harmaa valkoiseen. Näin minimoidaan riski vierasesineiden päätymisestä tuotantoon. Käytännössä taukotakit eivät tarkoittaneet vain takkien hankintaa ja niiden käytön opettelua. Takeille tarvittiin myös kymmeniä metrejä naulakkotilaa. Lisäksi tarvittiin takinvaihtotilat, sillä osa porukasta työskentelee kuumassa keittopatojen tai uunien läheisyydessä eivätkä voi pitää takkien alla toista vaatekertaa. Tilojen löytäminen aiheutti päänvaivaa ja konkreettistakin puuhaa: lyhensin itse salaattiosaston takinvaihtokoppeihin asennetut oviverhot.

Sulkutiloihin, joiden kautta tuotantotiloihin kuljetaan, hankittiin saippua-automaatit, jotka ohjaavat käsienpesuun. Portista ei nimittäin pääse eteenpäin ilman, että käsiin on ottanut saippuaa automaatista.

Hommat selkenivät

Vierasesineilmaisimia hankittiin ja niiden käyttöä koulutettiin. Erikseen koulutettiin pääkäyttäjät, jotka saavat säätää laitteita. Hankittiin paljon erilaisia testikortteja, ja niillä testattiin mitä kullakin vierasesineilmaisimella voi tunnistaa. Vierasesinehallintaa on myös laskeminen. Jokainen tuotantoon menevä tavara vaikkapa asentajan työkalupakista lasketaan tuotantotiloihin mennessä ja sieltä poistuessa, ja kaikki koneen tiivisteet ja mutterit. Työntekijät laskevat ja työnjohtaja kuittaa paperit. Paperia kertyy kuitattavaksi päivän aikana läjäpäin. Esimerkiksi tuotevaihto salaattilinjastolla tarkoittaa kaksisivuisen dokumentin täyttämistä. Siihen kirjataan pesuja ja niiden tuloksia, punnitustuloksia ja erilaisia tarkastuksia.

Kun työtavat muuttuivat, myös työohjeet piti päivittää.

Olemme hankkineet rasioita, työkalupakkeja ja muita säilytysastioita, kun aiemmin työssä tarvittavia pientavaroita saatettiin säilyttää tuotepakkauksissa. Kun työtavat muuttuivat, myös työohjeet piti päivittää. Niistä on tehty monin paikoin kuvallisia. 

Saimme sertifikaatin erinomaisella arvosanalla. Kyllähän se palkitsi. Ja vaikka matkan varrella saattoi miettiä, onko joka mutterin laskemisessa järkeä, nyt työnteko on selkeää: ei löydy enää paikkaa, jossa olisi vaihtoehtoisia tapoja tehdä, kun joka paikassa mennään ohjeen mukaan.

Ehkä tärkeintä on muistaa, että sertifiointihommaan lähdettiin asiakkaan aloitteesta. Jos me emme tee sellaista tuotetta, jota asiakas haluaa, emme me pian tee paljon mitään.

 

Mikä on BRCGS?

BRCGS (Brand Reputation through Compliance Global Standard) on elintarviketurvallisuuden maailmanlaajuinen brändi. Se auttaa rakentamaan luottamusta toimitusketjuun tarjoamalla joukon standardeja, joiden sertifiointi on merkki elintarvikkeiden laadusta, turvallisuudesta ja vastuullisuudesta. BRCGS:n globaalin elintarviketurvallisuusstandardin on ottanut käyttöön yli 22 000 laitosta yli 130 maassa.


 

Jaa

Kirjoittajan kuva
Kirjoittanut

Markku Kuula

Markku Kuula työskentelee Atrian Forssan tehtaalla valmistuspäällikkönä. Hän on ylpeä siitä, että saa tehdä töitä suomalaisessa, perinteikkäässä ja tunnetussa yrityksessä.

Onnistumiset, hauskat jutut, mukavat ihmiset, hyvä musiikki ja hyvä ruoka saavat Markun hymyilemään. Hänen oma ruokabravuurinsa on jauhelihakastike perunoilla tai spagetilla, jälkiruokana hedelmärahka.

Kesäisin Markku yrittää ehtiä golfaamaan. Talvisin vapaa-aika kuluu pääosin salibandykentän laidalla. Hän onkin saanut kiitosta valmentajan työstään. Markku on hyvä isä: ”Kahden äänestäjän otoksella jopa maailman paras.”

Lue kirjoittajan muita blogeja