Yritysten vastuullisuusteot kiinnostavat kuluttajia – kotimainen tuotanto etunenässä

19.1.2022
Ruoan näköalat

Kuluttajien kiinnostus kestävään kehitykseen kasvaa, ja vastuullisuutta pidetään yhä tärkeämpänä. Pelkän puheen sijaan yrityksiltä kuitenkin odotetaan konkreettisia vastuullisuustekoja. Kotimaista tuotantoa ja paikallisia raaka-aineita arvostetaan entistä enemmän.

Sustainable Brand Index selvittää vuosittain, miten vastuulliseksi kuluttajat mieltävät tunnetuimpien brändien toiminnan. 

Viimeisimmässä selvityksessä pärjäsivät varsinkin elintarvike- ja päivittäistavarabrändit. Tuotemerkeistä parhaiten pärjäsivät ne, jotka korostivat kotimaisuuttaan.

Sustainable Brand Indexin perustaja ja Suomen maajohtaja Erik Elvingsson Hedén arvioi, että koronapandemia on vaikuttanut kuluttajiin siten, että kotimaista tuotantoa ja paikallisia raaka-aineita arvostetaan entistä enemmän.
– Kotimaisen tuotannon arvostus liittyy osittain ympäristösyihin, mutta ennen kaikkea siihen, että kotimainen tuotanto tarjoaa työpaikkoja sekä turvaa paikallisen elintarvikehuollon, Hedén toteaa.

Naapurimaihin verrattuna suomalaiset asiakkaat ovat valveutuneempia ja tiedostavampia, kun puhutaan kestävästä kehityksestä. 

Vaikka vastuullisuuden merkitys on viime vuosien aikana kasvanut suomalaisten kuluttajien vaakakupissa, yritysten vastuullisuusviestintään suhtaudutaan kriittisesti.

Kuluttajat pitävät tärkeänä sitä, että pelkän puheen sijaan yritykset tekevät konkreettisia tekoja kestävän kehityksen eteen.

Pandemia on kasvattanut kiinnostusta

Vaikka pandemia toi keskusteluun uusia puheenaiheita, Hedénin mukaan kestävä kehitys on silti kiinnostanut kuluttajia, ja kiinnostus on jopa kasvanut.
– Esimerkiksi yrityksien ripeä reagointi pandemiaan vaikutti positiivisesti kokemukseen yritysten vastuullisuudesta.

Sosiaalisen vastuullisuuden sijaan suomalaiset kuluttajat pohtivat erityisesti ilmastonmuutokseen ja ympäristöön liittyviä vastuullisuuskysymyksiä.  
– Yleisesti myös kiinnostus brändien vastuullisuustekoihin on lisääntynyt, Hedén analysoi.

Hedén totesi, että tuotannon vastuullisuudesta halutaan yhä enemmän ja yhä tarkempaa tietoa. Atriaa hän kannusti jatkamaan nykyisellä tiellä ja kertoi Atrian selkeästi parantaneen asemiaan brändi-indeksissä kahden viime vuoden aikana. 

Erik Elvingsson Hedén oli yksi joulukuussa 2021 järjestetyn Atrian Kestävä ruoantuotanto -webinaarin luennoitsijoista. Juontajana toimi Hanne Kortesoja.
 

Mikä Brand Index?

  • Sustainable Brand Index on Euroopan suurin riippumaton vastuullisuuteen keskittynyt bränditutkimus.
  • Sustainable Brand Indexin tavoitteena on lisätä tietoisuutta vastuullisesta yritystoiminnasta ja sen merkityksestä yrityksen brändille.
  • Yritysten vastuullisuutta selvitetään vuosittaisella tutkimuksella. Tutkimuksia on tehty vuodesta 2011 alkaen.
  • Vuoden 2021 tutkimukseen haastateltiin lähes 10 000 suomalaista kuluttajaa marraskuun 2020 ja tammikuun 2021 välisenä aikana. Kaikkiaan 212 kuluttajabrändiä arvoitiin sen perusteella, miten niiden katsotaan toimivan 17 maailmanlaajuisen kestävän kehityksen tavoitteen mukaisesti.
  • Mukaan tutkimukseen valitaan brändejä, joita ihmiset käyttävät päivittäin tai viikoittain.

Jaa