Pizza tilataan entistä useammin diginä
Kotipizzassa verkkokaupan ja kotiinkuljetuksen suosio kasvaa. Digitalisaatio hiipii myös leivinpöydälle.
Kotipizzassa ilmiö näkyy päivittäin: korona-aika on vauhdittanut digitaalisten palveluiden kysyntää, ja yhä useampi pizza tilataan nykyään verkkokaupan kautta.
Kun koronan aiheuttamat haasteet alkuvuonna 2020 alkoivat, Kotipizzalla oli jo toimiva verkkokauppa ja kotiinkuljetus.
– Tämä oli meille iso etu, ja esimerkiksi moni etätyöhön siirtynyt ryhtyi ripeästi hyödyntämään mahdollisuutta tilata pizza lounaaksi, sanoo Kotipizzan digi- ja asiakaskokemusjohtaja Johanna Kuosmanen.
"Voimme yhä tarkemmalla tasolla kertoa, missä vaiheessa pizzan valmistus on kunakin ajanhetkenä."
Kotipizzassa on tällä hetkellä käynnissä laajempi keittiön digitalisoimishanke, joka tulee tuomaan uudenlaista täsmällisyyttä pizzojen valmistamiseen niin leipojalle kuin asiakkaalle.
– Asiakkaalle muutos merkitsee sitä, että voimme yhä tarkemmalla tasolla kertoa, missä vaiheessa pizzan valmistus on kunakin ajanhetkenä, Kuosmanen sanoo.
"Moni asiakas on kiireinen ja reaaliaikainen seuranta on osa hyvää palvelua."
Muutos tulee hänen mukaansa parantamaan erityisesti noutopizzojen valmistumisen reaaliaikaisuutta. Jos asiakas noutaa pizzan itse tai syö sen ravintolassa, hänellä ei kulu aikaa odotteluun.
– Moni asiakas on kiireinen ja reaaliaikainen seuranta on osa hyvää palvelua. Noutotilauksen haun voi optimoida minuutilleen hetkeen, jolloin pizza on tullut uunista ja laitettu laatikkoon.
"Pidän tärkeänä, että pidämme kiinni myös perinteisistä palveluistamme."
Kuosmanen muistuttaa, että vaikka korona-aika on vauhdittanut ravintola-alan digitalisoitumista, kaikki asiakkaat eivät osaa tai halua mahdollisuutta hyödyntää – eikä tarvitsekaan.
– Jokainen asiakas on yhtä tärkeä. Pidän tärkeänä, että pidämme kiinni myös perinteisistä palveluistamme. Siitä, että pizzan voi tilata edelleen puhelimitse tai ravintolassa.
Teksti: Tiina Laaninen