Millaista kanaa kuluttaja haluaa?
Food Market Herkun osastopäällikkö Toni Hamilo toteaa, että kanan on aina oltava suomalaista.
– Kotimaisuus on lähtökohta, muita vaihtoehtoja ei raa’assa kanassa ole. Nyt haetaan lisäksi laadukasta tuotetta eli mahdollisimman vähän käsiteltyä kokolihaa, Hamilo summaa.
"Me teemme palvelutiskin marinadin itse tuoreista aineksista."
Hamilo on tyytyväinen teollisuuden tuoteportfolioon, mutta skarppaamisen varaa on hänen mielestään marinadien laadun parantamisessa.
– Me teemme palvelutiskin marinadin itse tuoreista aineksista ja siksi marinoitu kana ostetaan meiltä tiskiltä, Hamilo toteaa.
Hamilon näköalapaikalla Helsingin keskustassa kanan prosentuaalinen osuus lihan kulutuksesta on kasvanut hieman. Vuosina 2020 ja 2021 myyntiluvut olivat identtiset. Pitkään ”Stockan Herkkuna” tunnetun ruokakaupan valtti on palveleva lihatiski, ja myös broileria myydään runsaasti palvelutiskistä, noin 400 kiloa viikossa. Se vastaa kiloissa neljännestä lihatiskin myynnistä.
Suosituin kanatuote vaihtelee vuodenajan mukaan: kesällä paistileike ohittaa rintafileen.
Suosituin kanatuote vaihtelee vuodenajan mukaan: kesällä paistileike ohittaa rintafileen. Hamiloa ilahduttaa, että paistileike löytää nykyisin tiensä muuallekin kuin grilliin, sillä se on hänestä paras broilerin osa. Yhdessä sisäfileen kanssa rintafileen ja paistileikkeen myynti kattaa 90 prosenttia Food Market Herkun kanan myynnistä.
K-Citymarket Länsikeskuksen lihamestari Tapio Koskenmäki kertoo turkulaisten kananlihan syönnin kulkevan aika lailla samoja latuja.
– Valikoima on levinnyt valtavasti ja menekki pirstaloitunut. Myynti jakautuu niin, että alkuviikosta myydään kanan fileesuikaletta ja loppuviikosta fileepihviä. Koipi-reisi on hiipumaan päin, sillä hinta ei ole valintaperuste, Koskenmäki summaa.
Tampereelta lähtöisin oleva siipivillitys leviää hiljalleen: viikonloppuisin etenkin miehet herkuttelevat siivillä.
"Pitäisi yhdessä keksiä tapoja, että uutuudet eivät hukkuisi."
Koskenmäki toivoo, että uutuustulvaan saataisiin tolkkua. Kaikki tuotteet eivät pääse edes valikoimiin, ja niitä on hankala saada esille.
– Kaikkien kannalta olisi järkevämpää tehdä vähemmän uutuuksia ja tuoda niitä harvoja isommin esille mainonnassa ja kaupassa. Pitäisi yhdessä keksiä tapoja, että uutuudet eivät hukkuisi. Voisiko niiden esille tuomista jaksottaa?, Koskenmäki pohtii.
K-Citymarket Länsikeskus avasi syksyllä uuden ajan grocerantin kaupan sisälle. Lihamestari pääsi luomaan palvelutiskiin uudenlaisia tuotteita myös kanasta:
– Teemme grocerantiin saltimboccaa eli käärimme kanafileen ilmakuivattuun kinkkuun ja salviaan. Se on raaka tuote, hyvännäköinen ja erottuu tiskistä.
Näin Koskenmäki kokee löytäneensä hyvän keinon siihen, miten kanasta saadaan juhlaruokaa.
Teksti: Mariaana Nelimarkka
Kuva: Ville Valppula
Lue myös:
Mitkä tekijät ajavat kanaa kasvuun?