Kotiruokafiilistelyä ja gourmeta – Elias Kaskiselle maistuu myös Artesaanikiusaus
Laulaja Elias Kaskinen on ulkoilmaihminen, koronakoiran omistaja ja intohimoinen liikkuja. Ruoka on hänelle välillä polttoainetta, toisinaan gourmet-herkkua. Hän kokkailee perinteisiä kotiruokia, mutta kokeilee myös uusia reseptejä TikTokista.
Elias Kaskisen ruokasuhteeseen on ehkä eniten vaikuttanut se, että hän muutti jo 16-vuotiaana pois kotoa ja on tehnyt siitä lähtien itselleen ruokaa.
– Jossain vaiheessa kiinnosti maailman mauilla kikkailu. Viime aikoina olen palannut perinteisiin suomalaisiin ruokiin ja tutkinut sitä, mitä pienenä syötiin. Olen opetellut tekemään ohrarieskoja, käristystä, raparperikiisseliä ja kiusauksia, Kaskinen kertoo.
"Viime aikoina olen palannut perinteisiin suomalaisiin ruokiin ja tutkinut sitä, mitä pienenä syötiin."
– Korona-aikana oli aikaa leipoa pataleipää ja sämpylöitä. Se oli hauskaa ja palkitsevaa: leivästä saa hyvää, kun käyttää vähän enemmän aikaa. Karjalanpaistiakin ehti hauduttaa tuntitolkulla.
Kaskinen on sekasyöjä, jonka arjessa ruoan rooli vaihtelee gourmet-herkusta polttoaineeseen.
– Ruoanlaittajana minulla on eri moodeja riippuen siitä, miten paljon on aikaa panostaa. Tavallinen arki on kiireistä, ja yritän tehdä isoja satseja ruokaa, josta pakkaan annoksia mukaan esimerkiksi studiolle. Harrastan paljon liikuntaa, joten haluan varmistaa, että syön hyvää ja terveellistä ruokaa.
Kaskiselle myös ruokaseura on tärkeää.
– Kaikissa kulttuureissa ympäri maailman kaksi asiaa yhdistää eniten ihmisiä: musiikki ja ruoka. Molemmat ovat parhaimmillaan yhdessä nautittuina, kumpaakaan ilman en voisi elää.
Joskus seurana on Papu, koronakoira. Liikkumisrajoitusten aikaan Kaskisen elämään saapunut Papu sai aluksi olla paljon isäntänsä kanssa kotona ja koulutettavana. Se on pihakoira, mutta isännän työpaineen kasvaessa sen on pitänyt opetella uusia asioita: Papu on studiolla mukana.
"Ympäri maailman kaksi asiaa yhdistää eniten ihmisiä: musiikki ja ruoka. Molemmat ovat parhaimmillaan yhdessä nautittuina, kumpaakaan ilman en voisi elää."
Eräihmisen herkku: artesaanikiusaus
Kaskiselle tärkeitä paikkoja ovat koti, mökki ja luonto. Mökillä ja luonnossa hän saattaa myös oikaista ruoanlaitossa.
– Tykkään erityisen paljon Atrian Artesaani-sarjasta, jossa on foliovuokaan pakattuna esimerkiksi eränkävijän kiusausta ja juustoinen bolognesepasta. Kun tulen mökin askeettisiin oloihin vaikka talvella, on mukava laittaa sähköt päälle ja työntää kiusaus uuniin ja sytyttää takka. Kiusaus on siinä tilanteessa uskomattoman hyvää!
Kaskinen on hiljattain huiputtanut Kebnekaisen, ja myös vaelluksella syötiin lihapullia ja kiusausta.
– Se jäi mieleen, miten älyttömän hyviä ne olivat korkean paikan leirissä.
Kebnekaisen vaelluksella Atria oli Kaskisen kumppanina.
– Olen innoissani, että sain yhteistyökumppanin harrastuksiini. Sain salaista tyydytystä, kun larppasin hetken ammattiseikkailijan elämää, Kaskinen paljastaa.
Hän kertoo tutkineensa Atrian arvot tarkkaan ennen yhteistyön aloittamista.
– Atria tähtää hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä, etuajassa omasta aikataulustaan. Se on hieno homma, sillä ilmastoasioiden suhteen on kiire. On hyvä olla mukana matkalla kestävää ruokateollisuutta kohti, Kaskinen toteaa.
"On hyvä olla mukana matkalla kestävää ruokateollisuutta kohti."
Jos hän saisi jotain toivoa ruokateollisuudelta, se olisi lisää kotiruokamaisia vaihtoehtoja.
– Sitä parempi, mitä kotiruokamaisempaa ja mitä enemmän laadukkaita vaihtoehtoja on. Haluan syödä aina mahdollisimman terveellistä, perusravitsevaa ruokaa, joka ei ole liian suolaista. Sellaista kun saisi ostettua valmiina.
– Kaikki, mikä kannustaa ja helpottaa hyviin ja kestäviin valintoihin siirtymistä, on hyvä. Ihminen saa kuitenkin tehdä ratkaisut itse. Kun herkutellaan, herkutellaan.
"Kaikki, mikä kannustaa ja helpottaa hyviin ja kestäviin valintoihin siirtymistä, on hyvä."
Musiikkia tauon jälkeen, realitya ja herkkyyttä
Kaskinen on viettänyt pitkän ajan studiossa ja julkaisutauko katkesi kesällä.
– Olen ollut studiolla koko vuoden. Biisintekotiimini on uudistunut ja olen tehnyt älyttömän paljon musiikkia vuoden aikana, Kaskinen kertoo.
Yksi innostava haaste oli Atrian kesäkampanjan kappaleen tekeminen.
– Tuli tosi hyvä fiilis, kun kuulin biisin "Kesän makuinen" raikuvan ensimmäistä kertaa Kampin kauppakeskuksessa. Se sopii grillaamiseen, Kaskinen fiilistelee.
"Tuli tosi hyvä fiilis, kun kuulin biisin "Kesän makuinen" raikuvan ensimmäistä kertaa Kampin kauppakeskuksessa. Se sopii grillaamiseen."
Uutta Elias Kaskista on luvassa syksyllä.
Kesän aikana hän oli yksi Suomen tv-historian rankimman reality-sarjan, Erikoisjoukkojen, rääkättävistä. Vaikka koulutuksen läpäissyt Kaskinen näyttäytyi sarjassa kovanaamana, on hän tehnyt tutkimusta myös toisella suunnalla.
– Olen opetellut herkkyyttä. Koetan kuulostella ja aistia, mitkä asiat elämässäni tuottavat minulle hyvää mieltä.
Tutkailun perusteella Kaskiselle hyvää oloa tuovat liikunta, aika luonnossa ja ruoan laittaminen.
– Luontosuhde tuottaa minulle hyvää mieltä ja tietysti rakkaiden ystävien kanssa yhdessä oleminen ja heidän kanssaan yhdessä luonnossa liikkuminen, Kaskinen summaa.
Teksti: Mariaana Nelimarkka