Rikasta makumaailmaa yhdistelemällä lihaa ja kasviksia

10.6.2021
Ruoka & tuotteet

Suomalainen ruokakulttuuri on rikastunut vuosi vuodelta kansainvälisten keittiöiden makumaailmalla. Julkisissa ruokapalveluissa ruokatottumusten muutos haastaa kehittämään uusia ruokia makujen laajaan kirjoon tottuneille asiakkaille.

Aasialaiset, intialaiset, välimerelliset sekä monet muut etniset maut ovat rantautuneet osaksi kotien arkiruokailua. Ne nousevat helposti myös julkisten ruokapalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyissä suosituimpien ruokien kärkikaartiin.

Suosion kasvu ei ihmetytä. Kansainvälisten keittiöiden taidokkuus pohjautuu ruoan tunnistettavien perusmakujen hallintaan eli happaman, suolaisen, makean ja karvaan tasapainoon.

Etnisissä ruokalajeissa osataan käyttää lihan rinnalla monipuolisesti kasviksia ja mausteita. Niistä voi ammentaa kehitysideoita myös tutumpien ruokien piristämiseksi. Kasviksia lisäämällä on helppo varioida ja tarjota ruokia uudella tavalla, kuten välimerellisiä lihapyöryköitä vuoassa ratatouillen kera.

Kun ruokaa lisätään kasviksia, on tärkeä kiinnittää huomiota kypsyysasteeseen. Herkästi kypsyvät kasvikset tulisi lisätä valmistettavaan ruokaan juuri oikeassa vaiheessa, jotta niiden maku ja rakenne ovat ruoassa parhaimmillaan. Myös raaka-aineiden esivalmistusaste kannattaa huomioida. Kun käytetään pakastekasviksia tai kypsää lihaa, kannattaa ne lisätä ruokaan vasta valmistuksen loppuvaiheessa.

Mausteet, kuten aromikkaat yritit, pippurit ja tuliset maut, korostavat oikein käytettyinä niin lihan kuin kasvistenkin omaa makua. Kuivamausteita on hyvä muistaa herätellä ennen ruokaan lisäämistä öljyssä freesaamalla, jotta ne maistuvat. Kansainvälisistä ruoista tuttuja makupareja kannattaa kokeilla myös rohkeasti. Kookos ja curry kuuluvat erottamattomasti yhteen esimerkiksi kanakormassa, chili ja inkivääri antavat puolestaan thaimaalaista särmikkyyttä nuudeli-kalkkunavuokaan. Texmex-henkinen pirteä korianteri ja hapan lime tuovat puolestaan aurinkoisen tuulahduksen nakkikeittoon.

Kehitä makumaailmaa asiakkaiden kanssa

Maakohtaiset teemaviikot piristävät niin asiakkaita kuin keittiöammattilaisiakin. Uusia ruokia kannattaa kehittää yhteistyössä asiakkaiden kanssa esimerkiksi teemaviikkojen merkeissä. Mielipiteitä ruoista voidaan kerätä makuraadeissa tai lappuäänestyksellä, jolloin ruokalistalle saadaan parhaat ja toimivimmat ratkaisut.

Onnistuneen makumatkan salaisuus ovat laadukkaat raaka-aineet.

Onnistuneen makumatkan salaisuus ovat laadukkaat raaka-aineet. Vastuullisesti tuotettua Atrian lihaa tai lihavalmisteita, kasviksia ja mausteita yhdistelemällä saadaan aikaiseksi upeita ja rikkaita makuelämyksiä, joilla asiakkaille voi tarjota herkullisia matkoja makujen maailmaan.

Jaa

Kirjoittajan kuva
Kirjoittanut

Susanne Heinineva

Susanne Heinineva työskentelee tuoteryhmäpäällikkönä Atria Food Servicen puolella. Suomalaisuus, läpinäkyvä ja kova työ läpi koko ruokaketjun ja tinkimätön asenne ovat hänelle atrialaisuudessa ylpeyden aiheita. Vapaa-ajallaan perhe, ystävät, hyvä ruoka ja arjen pyöritys saavat Susannen hymyilemään. Illalla kun kaikki on hoidettu, voi sohvalla nauttia hiljaisuudesta Unto-kissa sylissä. Susanne on vannoutunut penkkiurheilija. Samalla kun hän katsoo esimerkiksi jääkiekkopeliä, saattaa hän silittää viikon pyykit. Pinaattikeitto, jauhelihakastike sekä kinkkukiusaus ovat Susannen ruokabravuureita erityisesti lasten mielestä. Ruokavieraille hän laittaa mielellään ylikypsää viljaporsaan kassleria, perunasoseen sekä vihannesten kera tai naudan ulkofileepihviä sienihöystön sekä paahdettujen perunoiden kanssa.

Lue kirjoittajan muita blogeja