Oikea tuote, oikeaan aikaan

23.9.2021
Atrialaisilta

Yksi vahvimmista kuluttajatrendeistä tällä hetkellä on arjen ruoanlaiton helpottaminen. Ruokaa halutaan tehdä kohtuullisen helposti, rennosti ja vaivattomasti. Tähän tarpeeseen Atria lanseerasi viime vuonna Atria Murea & Nopea -tuoteperheen.

Kuluttajalla on tarve suoriutua arjessaan ”pakollisesta” ruoanlaitosta nopeasti, mutta kuitenkin niin, että ruoka on itse tehtyä. Suomalaiset kuluttajat ovat yhä valmiimpia helpottamaan omaa ruoanlaittoaan tuotteilla, joissa jokin vaihe on tehty valmiiksi heidän puolestaan. Erilaiset ruoanlaittoa helpottavat tuoteratkaisut ovatkin kasvattaneet osuuttaan monissa tuoteryhmissä.

Atria on ruoanlaittotuoteryhmän yksi johtavista toimijoista ja brändeistä. Rouheiden ja suikaleiden lisäksi tähän ryhmään kuuluvat ruokamakkarat, nakit sekä pekonit.
– Atrian asema rouheissa ja suikaleissa on ollut pieni, mutta meillä oli vahva luotto segmentin kasvuun, jos sinne vain toisi laadukkaampia ja maukkaampia vaihtoehtoja. Meidän oli tuotava markkinoille aivan uudenlainen tuotetyyppi. Segmentin tuotteethan ovat perinteisesti teollisen näköisiä kokoliha- ja makkarasuikaleita, kertoo Paula Virtanen, Atrian lihavalmisteliiketoiminnan johtaja.

”Meidän oli tuotava markkinoille aivan uudenlainen tuotetyyppi.”

Viime vuonna lanseeratun tuoteperheen kehittämisen ensimmäiset askeleet otettiin jo vuonna 2018. Virtanen kertoo, että Atrian tuotekehityspäällikkö Jussi Palvela bongasi uuden teknologian, jonka avulla pystytään valmistamaan anatomisia, kokolihamaisia suikaleita. Idea uudesta tuotteesta rouheiden ja suikaleiden valikoimaan oli syntynyt.

Nurmon tehtaalle asennettavat laitteet saapuivat Suomeen Tanskasta, jossa myös tuotteiden koeajot tehtiin aiemmin yhteistyökumppanin tiloissa. Markkinaa uudistanut konsepti vietiin läpi isolla poikkitieteellisellä työryhmällä.
– Tässä on ollut osaajia mukana info-tiimin, tekniikan, tuotannon, tuotekehityksen, pakkauskehityksen, tuoteryhmän, markkinoinnin ja myynnin alueilta. Asetimme tuoteryhmän tavoitteet korkealle, olihan mukana myös investointi uudenlaiseen teknologiaan.

”Asetimme tuoteryhmän tavoitteet korkealle, olihan mukana myös investointi uudenlaiseen teknologiaan.”

Syksyllä 2020 tehty Mureiden & Nopeiden lanseeraus onnistui erinomaisesti, vaikka kaikkia suunniteltuja go to -market -toimenpiteitä ei voitu pandemian takia tehdä. Mikä on menestyksen resepti?
– Atria Murea & Nopea -tuotteet ovat valmiiksi kypsiä ja perusmaustettuja eli niitä voi käyttää vaikka sellaisenaan kylmänä, suoraan paketista. Mutta ensisijainen käyttötapa on ruoanlaiton helpottaminen. Atria Mureissa & Nopeissa on kokolihamainen rakenne, joka poikkeaa selvästi perinteisistä kinkku- ja pizzasuikaleista. Samalla kuitenkin voimme taata suikaleille nimensä mukaisesti 100-prosenttisen mureuden, vastaa tuoteryhmäpäällikkö Kaisa Kettula.

”Voimme taata suikaleille nimensä mukaisesti 100-prosenttisen mureuden.”

Ruoanlaiton helpottaminen on trendinä tullut jäädäkseen ja Atriallakin on tarkoituksena syventää ja jatkojalostaa Murea & Nopea -tuoteperhettä.
– Markkina antaa meille mahdollisuuden kasvaa ja nopealle arkiruoalle on jatkossakin kysyntää. Haluamme helpottaa ruoanlaittoa vielä yhden pykälän ja näiden ideoiden tuotteistaminen on tulossa. Matka jatkuu ja työ on vielä kesken, Virtanen sanoo.

Jaa