Nopeat syövät hitaat ja hitaat eivät syö lainkaan

10.2.2021
Ruoka & tuotteet

Maapallon iän kosmisella mittapuulla siitä ei ole kuin silmänräpäys, kun läntisen maailman valtasi hiilihydraattiahdistus. Carbsit katkottiin, poljettiin patterin väliin ja niiden syöminen oli kuin elämästä nauttiminen kieltolain aikana – täysin anteeksiantamatonta. Leipä, pasta, peruna ja riisi saivat otsaansa häpeäleiman, jota ei pesty pois puhtaimmallakaan etikalla tai väkevimmilläkään tinnerillä.

Kuitenkin kaiken aikaa ihmisten elämä nopeutui ja arki kiihkeytyi. Matkaan tarvittiin nopeaa hiukohaukkua, joko paikan päällä tai liikkeessä syötävää. Näin leipä hiljalleen vapautui pannasta ja perinteistä valikoimaa asemoitui täyttämään muun muassa erilaiset kauraan tai tattariin nojaavat vaihtoehdot. Samaan aikaan opittiin jälleen arvostamaan hieman arvokkaampaa perinteistä käsityötaitoa pussileipien rinnalla.   

Nopean syömisen markkina on tunnistetusti ollut kasvussa jo pidemmän aikaa, mutta oikeastaan koronan (aihe tai syy, jota on erittäin vaikea nykyään sivuuttaa) aikana noussut pakottava tarve ruokailun muutokselle on räjäyttänyt markkinan. Erilaiset leipätuotteet vaihtavat vitriinistä omistajaa nopeammin kuin lähes käyttämätön Mersu Pohjanmaalla.

Nimenomaan erilaisuus on tämän päivän voimavara myös nopean syömisen markkinassa. Vaikka leipä tai sen johdannaiset aihiona äkkiseltään tuntuvat loppuun käytetyiltä, on totuus toinen. Markkina pursuaa mitä erilaisempia vaihtoehtoja perinteisen polakan ja rievän rinnalla ja laadukas leipä yhdistettynä uusiin täyteinnovaatioihin puhaltaa helposti uutta liekkiä segmenttiin.

Nimenomaan erilaisuus on tämän päivän voimavara myös nopean syömisen markkinassa.

Maailman trendimarkkinoilla aiheen ympärillä pyörii tällä hetkellä erilaiset perinteisten leipien korvikkeet. Ilottelua tapahtuu niin lautasella kuin somessa leivän värissä (spriruliinalla siniseksi värjätty burgersämpylä perinteisen mustan rinnalla), kuin sisällössä (kurpitsa- ja perunasämpylät). Myös premiumiteetti vetoaa sekä tarina- että raaka-ainepelissä: ei ole tavatonta kaivaa kuvetta vuokaan paistetun croissantin, tryffelimajoneesin, Merquez-makkaran tai tunnetun kokin luomuksen edessä. 

Tämänkaltainen iloinen innovointi onkin juuri nyt mitä tarvitaan, jotta saadaan asiakkaiden alituinen nälkä tyydytettyä henkisellä sekä makunystyräpuolella. Suotavaa olisi saada meidänkin markkinaan tämän kaltaisia Pelle Pelottomia.

Tuotteiden nimeäminenkään ei ole muutosvoimalta välttynyt. Croissantin sisään rakennettu sandwich kulkee nimellä croissan'wich ja pannukakkuversio puolestaan on panwich. Menisikö herkuttelijoille kenties läpi lämmin blin'wich kylmäsavuhärällä, smetanalla ja punasipulilla?

Tämän hetken nopean syömisen trendissä on myös nähtävissä omantunnon paino kuluttajan harteilla. Perinteinen kolmioleipä tarttuu mukaan miltei viimeisenä vaihtoehtona ja sekin kädet kylmästi hikoillen. Genren tuotteilta haetaan nykyään trendikkyyttä, perusteltua hyvää oloa ja totta kai makulupauksen lunastamista. Keskinkertainen ei ole enää millään mittapuulla riittävä ja hyvä leipä on aina osiensa summa. 

Keskinkertainen ei ole enää millään mittapuulla riittävä ja hyvä leipä on aina osiensa summa. 

Jos juuri nyt tuntuu siltä, että pää lyö tyhjää, mutta kädet kävisivät ja suuta kostuttaa halu päästä kuorimaan kermaa nopean syömisen markkinasta, niin eipä hätää arvon toveri! Me Atrialla olemme koonneet yksiin kansiin trendikkäät ja parhaat ideat, joilla ottaa ohituskaista markkinaan ja laittaa kassakone laulamaan. Nopeille tekijöille, nopeille nauttijoille - aviisi on juuri sinua varten ja löydät sen helposti nettivisuiltamme.     

Nopeat syövät hitaat ja hitaat eivät syö ollenkaan! Kuten niin monessa muussakin asiassa elämässä. Pidä siis huoli, että olet mukana kelkassa.

Jaa

Kirjoittajan kuva
Kirjoittanut

Tomi Nevala

Tomi on Atria Suomen Foodservice -organisaation kehityspäällikkö. Hänestä on hienoa olla mukana Suomen johtavan ruokatalon kehityksessä ja eteenpäin viemisessä. Monipuolinen työnkuva niin asiakkuuksissa, teollisuudessa kuin keittiössä pitää mielenkiinnon virkeänä ja uuden oppiminen viehättää aina. Tomi nauttii monipuolisesta lukemista, etenkin Don Rosan Aku Ankka -tarinat ovat tehneet häneen lähtemättömän vaikutuksen niin kieleltään kuin visuaalisuudeltaan. Ruoka-ala on avoin hiekkalaatikko, jonka joka kulmasta löytyy kaiken aikaa uutta opittavaa ja mielenkiintoisia haasteita. Tomi pyrkii hyödyntämään työssään ajattelua boksin ulkopuolelta, toki järjen rajoissa.

Lue kirjoittajan muita blogeja