Iäkäs äitini kuoli kesällä, ja kovasti olen pohtinut, minkälaisen henkisen perinnön olen äidiltäni saanut. Ihminenhän on holistinen olento, joten tämä perintö koskee sekä elämää että työelämää. Perinnön voi kiteyttää muun muassa seuraavasti – lainaukset alkuperäismurteella.

Aika tavaran kaupittoo. Sodanajan lapsena äitini oli ekologinen ja kierrätyksen taitaja ennen kuin siitä tuli muodikasta. Toki osa niistä perinnöksi saaduista joululahjapapereista sekä säilykepurkkien kansista eivät olleet kasvaneet korkoa. Ruokahävikkiä ei kertakaikkiaan ollut: hapanneesta kermasta tehtiin Hanna-tädin kakkuja, kuivunut ankkastukki muuttui paistetuksi nisuksi ja paistetut perunat saivat kaverikseen mahdolliset edellisten päivien ruokana olleet lihat ja makkarat. Työssä ja elämässä ei aina tiedä, mitkä asiat ja kokemukset on tarpeellisia ja merkityksellisiä tulevaisuudessa. Itse aloitin kodin ulkopuolisen työelämän Osuuskaupan lihatiskiltä – enpä silloin tiennyt, miten merkittävää on tuo asiakaspalvelukokemus sekä tietämys, jonka opin (Atrian) tuotteista. 

Pyhitä lepopäivä. Sananmukaisestihan tämä maalaistalossa tarkoitti sitä, että sunnuntaina ei tehty maatöitä kuin poikkeustapauksissa (lehmäthän eivät tienneet, onko arki vai pyhä). Lepopäivän pyhittäminen laajemmin ajatellen tarkoittaa levon ja työn vuorottelua. Työ tuo rytmiä ja merkityksellisyyttä elämään, antaa flow-fiiliksiä sekä opettaa joka päivä jotain uutta. Uni, hyvä ruoka, harrastukset, perhe varmistavat levon.

Laiha sopu on parempi kuin lihava riita. Tämän on toisin sanonut Dalai Lama: ”Jos haluat muiden olevan onnellinen, harjoita myötätuntoa. Jos haluat itse olla onnellinen, harjoita myötätuntoa.”

Asioolla on tapana järjestyä.

Asioolla on tapana järjestyä. Ehkä merkittävin perintöni. Vaikka kuinka näyttäisi ongelma ylitsepääsemättömältä, maailma mustalta tai tilanne tiukalta, niin tulevaisuuteen kannattaa uskoa. (Työ)elämä sisältää myötä- ja vastamäkeä. Optimismia kannattaa ainakin kokeilla. Yön yli nukkuminen auttaa monta kertaa ja asioihin saa myös perspektiiviä.

Olokaa hyvä, siirtykää ottamahan. Äitini mielilauseita. Tuli ulko-ovesta tuttu tai vieras, niin aina hän oli tervetullut kahvi- tai ruokapöytään.
Ruokaan assosioituu yhteiset hetket, keskustelut, arki ja juhla. Haluan itsekin toimia sukupolvien välisessä ketjussa ruokailon matkasaarnaajana. Ruoka ja ruokahetket ovat paljon enemmän kuin ravinnon tankkaustilanteita. Vieläkin perunamuusia ja lihapullia syödessäni kuulen korvissani äitini äänen: ”Syärähän ensin.” Ei siis liene yllätys, että olen suomalaisessa ruokatalossa töissä.