Kuluneesta vuodesta, muutoksesta ja kumppanuudesta

20.12.2021

Kaikki me kuvittelimme, että 2021 olisi jo normaali tai lähes normaali, mutta toisin kävi. 
Ravintola-ala on kuitenkin pystynyt toimimaan kaiken outouden keskellä ja selvinnyt. Sekä ammattilaiset että asiakkaat ovat oppineet uusia temppuja. 

Vuonna 2021 ei maailma ole pysähtynyt missään vaiheessa. Ravintolat ovat olleet auki ja toiminnassa. Ihmiset ovat liikkuneet kodin ulkopuolella, kesä oli pitkä, kuuma ja myös ravintoloiden kannalta myönteinen. Koronapassi on otettu käyttöön. 

Vaikka ajat ovat yhä poikkeukselliset, ei suomalaisten tarve tavata toisiaan ja syödä yhdessä ulkona ole hävinnyt minnekään. Ravintoloiden arjesta kohottava miljöö, ruoka ja hyvä palvelu ovat yhä arvokkaita kilpailuvaltteja. 

Muutos on pysyvää

Poikkeusolot ovat muuttaneet ruokailutottumuksia. Ensimmäisenä koronavuotena ravintolassa syöminen väheni ja kotona syöminen lisääntyi. Nyt ruokailu on palannut lähemmäs tavallisia uomiaan, mutta entiseen tuskin on paluuta. Esimerkiksi takeaway, hampurilaisravintoloiden autokaistat ja wolttaaminen ovat nousseet pysyviksi ruoka-arjen ilmiöiksi. Tällainen vaihtoehtoinen ravintolapalveluista nauttimisen tapa on koronan myötä kasvanut. Muutos on todennäköisesti pysyvä. 

Myös ravintoloissa lounastaminen on etätyön jatkumisen takia vähentynyt – aika näyttää miten se elpyy. Toivottavasti nopeasti, eikä vähiten työyhteisöjen hyvinvoinnin kannalta. 

Vaikka ravintolat osaltaan luovat uusia trendejä ja tapoja toimia, muutos lähtee kuitenkin aina ihmisten tarpeista. Kun kuluttaja-asiakkaat muuttavat käyttäytymistään, on alan muututtava mukana. 

Vaikka ravintolat osaltaan luovat uusia trendejä ja tapoja toimia, muutos lähtee kuitenkin aina ihmisten tarpeista. Kun kuluttaja-asiakkaat muuttavat käyttäytymistään, on alan muututtava mukana.

Arki on monilla kiireistä ja epäsäännöllistä. Nykykuluttaja ratkookin ruokailun, ei niinkään ruoan ostamisen haasteita. 

Aiemmin ruokakaupasta ostettiin raaka-aineita ja tehtiin ruokaa kotona – valmisruoat mullistivat tämän arkisen prosessin.

Uusin kehityskulku on ajasta ja paikasta riippumaton, kiireiseen elämäntapaan sopiva  syöminen. Nyt ruokaa napataan mukaan vaikkapa kioskista, junasta tai henkilöstöravintolasta. Ruokakaupasta mukaan tarttuu valmiita annoksia – vaikkapa salaatteja tai täytettyjä patonkeja – sekä välipaloja. 

Lisäksi hypermarketien yhteyteen tullee entistä enemmän grocerant-konsepteja, jotka muuttavat tai monipuolistavat perinteistä kaupan toimintaa ravintolamaisempaan suuntaan. Tämä on alalle uusi, jännittävä mahdollisuus, johon esimerkiksi Atrian nopean syömisen konsepti tarttuu. 

Vastuullinen kumppanuus elinehto

Me Atrialla jatkamme yli sata vuotta sitten aloittamaamme työtä hyvän ruoan puolesta. Yksi ilmentymä tästä on tavoitteemme olla kokonaan hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Olemmekin jo laskeneet kanatuotteiden hiilijalanjäljen, joka on alle puolet kansainvälisestä keskiarvosta. Tuotekohtaisen merkinnän löydät pakkauksesta! 

Muuttuvassa maailmassa luotettava kumppanuus on entistäkin tärkeämpää. Jotta voisit tarjota asiakkaillesi mieleenpainuvia ruokaelämyksiä myös jatkossa, on laadukkaiden ja vastuullisesti tuotettujen raaka-aineiden saatavuus syytä varmistaa. 

Yhteinen menestys, parempi mieli – myös vuonna 2022. 

Jaa

Kirjoittajan kuva
Kirjoittanut

Kim Westerling

Kim Westerling on Atria Food Servicen myyntijohtaja. Hän arvostaa suuresti sitä, että saa työskennellä suomalaisen, maailman puhtaimman ruoan parissa. Kim on tullut Atrialle ravintola-alalta, ja haluaa kehittää osaamistaan erityisesti ruokaketjun alkupään tuntemisessa. Samalla 25 vuoden kokemus horeca-alalta on suuri vahvuus asiakastyössä. Töissä Kimin saa hyvälle tuulelle atrialaiset innostuneet kollegat, siviilissä perhe ja oman lapsen touhut. Kotosalla Kim kokkailee usein ja kokeilee paljon uutta, kevyellä otteella. Mutta parasta kuitenkin on meri ja hänet löytääkin kesäisin perheensä kanssa ulkosaaristosta.

Lue kirjoittajan muita blogeja