Kolumni: Luottamusta tulevaan

04.2.2021
Atrialaisilta

Muistan hyvin, kun pikkupoikana katsoin televisiosta kaverini kanssa jotain tulevaisuuteen sijoittuvaa tieteisseikkailua. Siinä sankareiden päivällinen, lihapullat ja muusi, oli puristettu pieneen pilleriin. Kysyin taannoin ala-asteikäiseltä pojaltani, että mitä hän kuvittelee syövänsä 30 vuoden päästä. Hänkin kertoi lukeneensa tarinoita saman kaltaisista pilleriaterioista. Samaan hengenvetoon hän sanoi, että toivottavasti näin ei tule tapahtumaan, koska ruoka maistuu niin hyvälle. Ruokahetki on hänen mielestään hyvä hetki – ollaan yhdessä, ja viikonloppuisin koko perhe voi osallistua ruoan valmistamiseen. Kiva, että poika ajatteli asiaa näin.

Tuoreen kuluttajatutkimuksen mukaan vuonna 2020 kahdeksan kaikkein suosituinta kotiruokaa olivat tilastojen kärjessä myös vuonna 2007. Ruokailutottumukset ovat siis syvällä kulttuurissamme ja lempiruoat muuttuvat hyvin hitaasti.

Maailma ympärillämme kuitenkin muuttuu ja meidän on suunnattava katse tulevaisuuteen. Olemme päivittäneet strategiamme konsernitasolla ja Atria Suomen osalta. Olemme tunnistaneet kulutuskäyttäytymisessä ja markkinassa ilmiöitä, jotka on huomioitava toiminnassamme ja tiivistyvässä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa.

Maailma ympärillämme muuttuu ja meidän on suunnattava katse tulevaisuuteen.

Kuluttajat ovat selkeästi aiempaa tiedostavampia, ravintolakauppa kasvaa, ravintoloiden ja vähittäiskaupan rajat sekoittuvat, on-line-ostaminen lisääntyy vääjäämättä ja vastuullisuusasiat nousevat vieläkin keskeisempään asemaan.

Atrialainen läpinäkyvä lihaketju ja suomalaisen tuotannon antibioottivapaus ovat kovaa valuuttaa rajojemme ulkopuolella, ja tulemmekin satsaamaan vientiin strategiakaudella voimakkaasti.

Atrialainen läpinäkyvä lihaketju ja suomalaisen tuotannon antibioottivapaus ovat kovaa valuuttaa rajojemme ulkopuolella. 

Tarkemmin Atrian kasvuun tähtäävää strategiaa esitellään verkkosivuillamme.

Elintarviketeollisuus tuottajista alkaen on keskeinen työllistäjä Suomessa. Atria tekee lujasti töitä turvatakseen kotimaisen ruoantuotannon myös tulevaisuudessa.

Punainen liha on kivijalkamme ja yhtäältä on pystyttävä vastaamaan muihin voimistuviin kuluttajatarpeisiin. Valmisruoat nostavat edelleen päätään arjen kiireiden helpottajina ja useampia kasvisruokavaihtoehtoja on meidänkin portfoliostamme löydyttävä.

Siipikarjan kulutus on kasvanut jo vuosia ja näkemyksemme mukaan se jatkaa Suomessa ja globaalisti edelleen kasvuaan. Viime syksynä päätimmekin investoida uuteen siipikarjatehtaaseen. Atrian historian suurin investointi rakennetaan Nurmoon ja valmista pitäisi olla vuoden 2024 aikana.

Siipikarjan kulutus on kasvanut jo vuosia ja näkemyksemme mukaan se jatkaa Suomessa ja globaalisti edelleen kasvuaan.

Tahdon kiittää asiakkaitamme siitä, että he ovat luottaneet brändiimme ja yritykseemme vastuullisena toimittajana. Positiiviset rokoteuutiset antavat uskoa, että yhteiskunta lähtee taas toipumaan ja kulutuskäyttäytyminen normalisoitumaan. 

Teemme parhaamme ollaksemme alan paras kumppani myös jatkossa.

Antti Paavilainen

Atria Suomi, johtaja, myynti

Lue myös: 

Kolumni: Teho-oppia ennen kokemattomaan

Jaa