Joulupöytä kootaan perinteitä vaalien myös korona-aikaan
Korona-aika on näkynyt myös joulunvietossa. Viime vuonna pikkujouluja ja muita joulutapahtumia ei juuri järjestetty, ja niinpä jouluruokia nautittiin ennen aattoa selvästi aiempia vuosia vähemmän. Aiempina vuosina noin 75 prosenttia vastaajista oli syönyt jouluruokia ennen aattoa, nyt vain alle puolet. Perinteet ovat silti merkittävässä roolissa suomalaisten joulupöydissä, eikä joulun ruokatottumuksissa näkynyt dramaattisia muutoksia edes koronapandemian aikaan.
Liki puolet aterioi jouluna korkeintaan kolmen hengen seurueissa
Suomalaisessa joulunvietossa suuret pöytäseurueet eivät ole olleet aiempinakaan vuosina kovin tyypillisiä, mutta viime jouluna kokoonnuttiin entistä harvalukuisemmin. Jopa 37 prosenttia oli nauttinut aattoateriaa 2–3 hengen kesken, kun aiempina vuosina näin pieni seurue oli tyypillinen vain reilulle neljännekselle. Yksin jouluaterian nauttineita oli 7 prosenttia.
Kinkku halutaan paistaa itse
Perinteisten ruokien suosio ei näytä hiipuvan. Kinkku ja juureslaatikot ovat tyypillisimmät joulupöydän herkut, kuten myös rosolli, riisipuuro ja graavilohi. Kinkun ostaneista 80 prosenttia valitsi raa’an kinkun, joko pakasteena tai tuoreena. Valmisruoan suosiota kotona vietetyn ajan lisääntyminen ei silti vähentänyt. Ruokia tehtiin itse ja ostettiin valmiina samassa suhteessa kuin aiempinakin vuosina.
Kotimaisuus ja perinteikkyys tärkeitä
Suuri osa kyselyn vastaajista, 43 prosenttia, halusi suosia entistä enemmän kotimaisia raaka-aineita ja jouluruokia. Selvälle enemmistölle jouluaterian perinteikkyyden säilyttäminen ja ruoan laatuun panostaminen on edelleen tärkeää. Monet haluavat silti nähdä joulupöydässä klassikoiden rinnalla myös jotakin uutta.
Erilaisia kalaruokia, kasvislisukkeita ja eri lihavaihtoehtoja nähtiin uusina tulokkaina joulupöydässä. Kiinnostus vaihtoehtoisiin jouluruokiin ja kansainvälisiin makumaailmoihin korostuu etenkin nuoremmissa ikäryhmissä.
Joulu on ollut ja on edelleen herkuttelun ja ruokanautintojen aikaa, ja ruokien terveellisyyttä tai keveyttä ei koeta jouluna erityisen tärkeäksi.
Lue myös:
Atrian joulukinkkumyynnissä näkyy perinteiden arvostaminen
Foodwest toteutti jouluruokatutkimuksen Atrian tilauksesta valtakunnallisena verkkokyselynä joulukuussa 2020.