Ideoita ja inspiraatiota ammattikeittiöille syksyn ruokasesonkiin

17.8.2021
Ruoka & tuotteet Asiakas

Asiakkaan ruokakokemus, oli kyseessä sitten henkilö- tai julkishallinnon ravintola, on aina kokonaisvaltainen elämys. Buffetpöydissä Gn-astioissa esillä oleva ruoka ei enää riitä – nyt pitää kiinnittää huomiota myös tarjoilutapoihin, pöydän ilmeeseen ja koristeluihin. Kilpailu on kovaa ja ravintoloilta vaaditaan koko ajan enemmän.

Tärkeintä ovat toki edelleen laadukkaat raaka-aineet, ruoan maku ja sen laatu. Mutta tulee muistaa, että myös ruoan ulkonäkö, esillepano ja tuoksut nostavat asiakkaan viihtyisyyttä ja kokonaisvaltaista arvostusta ruokaa tarjoavaa toimijaa kohtaan.

Houkutteleva buffetpöytä kustannustehokkaasti

Buffetpöydässä tarjottavassa ruoassa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että ruoka pysyy herkullisen näköisenä koko tarjoilun ajan.

Viimeistele ruoat esimerkiksi kauniisti paistetuilla tai gratinoiduilla pinnoilla. 

Asettelussa vähemmän on enemmän – viimeistele ruoat esimerkiksi kauniisti paistetuilla tai gratinoiduilla pinnoilla kustannustehokkaasti. Panko- ja korppujauhoihin tai juustoraasteeseen sekoitetut mausteet, erilaiset yrtit, kuivatut hedelmät, pähkinät ja siemenet kestävät hyvin lämpöä. 

Tuoretuotteilla koristelun voi viimeistään nyt unohtaa. Raaka-aineita on turha tuhlata koristeisiin, jotka jäävät kuitenkin syömättä.

Rohkea mausteiden ja kuivattujen yrttien käyttäminen tuovat ruokaan tuoksun lisäksi myös väriä ja herkullisuutta. 

Ruokatrendeissä keskiössä olevat luonnollisuus, kotimaisuus, kustannustehokkuus ja terveellisyys toistuvat myös noutopöydän ruokien viimeistelyssä. Unohtamatta tuoksuja! Rohkea mausteiden ja kuivattujen yrttien käyttäminen tuovat ruokaan tuoksun lisäksi myös väriä ja herkullisuutta.

GN-astioiden alla kannattaa hyödyntää esimerkiksi papereita, tapetteja, laattoja ja laminaattia, joita saattaa löytää edullisesti rautakauppojen poistonurkista.

Atria haluaa kannustaa asiakkaitaan kokonaisvaltaisen ruokaelämyksen luomiseen. Syyskauden ruokajuhlat -esitteestä löytyy runsaasti ideoita houkuttelevan kattauksen luomiseen ja tarjoiluastioiden valintoihin. GN-astioiden alla kannattaa hyödyntää esimerkiksi papereita, tapetteja, laattoja ja laminaattia, joita saattaa löytää edullisesti rautakauppojen poistonurkista. Kestävät yrtit, omenat ja sitrushedelmät tuovat noutopöytään raikkautta ja erilaiset kuiva-aineet, esimerkiksi linssit, pastat ja kuivamausteet kauniissa lasipurkeissa ovat kustannustehokkaita ratkaisuja. Mikä parasta, ne voi hyödyntää käytön jälkeen ruoanlaitossa.

Yhdistele rohkeasti sesongin sävyjä suosien

Eripariset astiat tuovat kokonaisuuteen leikkisyyttä. Yhdistele rohkeasti keramiikkaa, terästä, melamiinia ja puuta, uutta ja vanhaa. Väreissä kannattaa ottaa huomioon käynnissä oleva sesonki. Syksyllä suositaan murrettuja keltaisia, poltettuja oransseja, viininpunaista ja metsänvihreän sävyjä. Maanläheisyys ja luonnollisuus nousevat esille isoissa vihreissä oksissa, lehdissä, jäkälissä ja kävyissä. Niitä voi hankkia maanomistajan luvalla tai ostaa valmiina tukuista.

Henkilökunnalle on annettava aikaa ideointiin, inspiraation etsimiseen ja suunnitteluun.

Jotta tarjonta on kaunista ja elämyksellistä, on henkilökunnalle annettava aikaa ideointiin, inspiraation etsimiseen ja suunnitteluun. Tämä koskee niin ruokaa kuin noutopöydän ilmettäkin. Pienikin aika riittää, jotta henkilökunta pysyy kartalla uusista tuotteista, valmistusmenetelmistä ja tavoista tarjota elämyksellistä ruokaa arjen kiireiden keskellä.

Jaa

Kirjoittajan kuva
Kirjoittanut

Susanne Heinineva

Susanne Heinineva työskentelee tuoteryhmäpäällikkönä Atria Food Servicen puolella. Suomalaisuus, läpinäkyvä ja kova työ läpi koko ruokaketjun ja tinkimätön asenne ovat hänelle atrialaisuudessa ylpeyden aiheita. Vapaa-ajallaan perhe, ystävät, hyvä ruoka ja arjen pyöritys saavat Susannen hymyilemään. Illalla kun kaikki on hoidettu, voi sohvalla nauttia hiljaisuudesta Unto-kissa sylissä. Susanne on vannoutunut penkkiurheilija. Samalla kun hän katsoo esimerkiksi jääkiekkopeliä, saattaa hän silittää viikon pyykit. Pinaattikeitto, jauhelihakastike sekä kinkkukiusaus ovat Susannen ruokabravuureita erityisesti lasten mielestä. Ruokavieraille hän laittaa mielellään ylikypsää viljaporsaan kassleria, perunasoseen sekä vihannesten kera tai naudan ulkofileepihviä sienihöystön sekä paahdettujen perunoiden kanssa.

Lue kirjoittajan muita blogeja