Taikatemput eivät toimi poikkeusoloissa
Se, mikä oli Kiinassa vuoden 2019 lopulla, oli Suomessa maaliskuun puolivälissä. Se, mikä on kaukana, onkin nopeasti lähellä. Maailman pieneneminen aikayksiköllä mitattuna on tosiasia, jonka koronaviruksen leviäminenkin osoitti. Ainakin henkilökohtaisesti olin yllättynyt, millä nopeudella riesa Suomeenkin saatiin ja tiedän, etten ole ainoa yllätetty.
Tähän mennessä koetun ja nähdyn perusteella Suomen koronan torjuntatoimet ovat onnistuneet kokonaisuutena hyvin. Joitain asioita olisi varmasti voitu tehdä toisinkin, mutta jälkiviisaus on tunnetusti se makoisin viisauden laji, kuten Veikko Huovinen kirjassaan Havukka-ahon ajattelija on todennut.
Nyt lokakuussa 2020 on muistettava, ettei virusta olla vielä saatu nitistettyä ja tautipurskahduksia on silloin tällöin ympäri maan. Poikkeusolot siis jatkuvat. Taudin torjunnassa on aistittavissa muutosta niin, että yksilön vastuu torjuntatoimissa kasvaa eivätkä valtiovalta ja paikallisviranomaiset ole halukkaita laittamaan niin tiukkoja rajoituksia, mitä se keväällä tekivät. Siis yksilöiden ja työyhteisöjen vastuu kasvaa.
Atrialla poikkeustilaan mentiin keväällä rivakasti ja tilanne on ollut hallinnassa niin Suomessa kuin muissa maissa, joissa toimimme. Ja samalla kaavalla jatketaan toistaiseksi. Suurin tautipaine ja riski Atrialla on ollut väkirikkaissa metropoleissa, joissa ihmisiä on paljon pienellä alueella ja ihmisten välisten kohtaamisten määrät ovat väistämättä suuria. Tällainen paikka on esimerkiksi Pietari, mutta sielläkin tilanne saatiin hetkellisen painetilanteen jälkeen hallintaan.
Tärkeintä on, että pidämme huolen niin lähimmäistemme terveydestä kuin omasta terveydestämmekin. Ei ole keinoa, joka antaisi täydellisen suojan koronaa vastaan, mutta ne keinot, jotka meillä käytössämme, antavat todistetusti hyvän suojan. Kyse ei ole todellakaan vain omasta turvallisuudestamme, vaan myös lähimmäistemme hyvinvoinnista. Näin toimien myös me Atrialla voimme pienentää riskiä liiketoiminnan häiriintymiselle.
Tärkeintä on, että pidämme huolen niin lähimmäistemme terveydestä kuin omasta terveydestämmekin.
Jotkut alallamme toimivat yritykset muun muassa Saksassa ja USA:ssa ovat joutuneet todelliseen kaaokseen koronatapausten vuoksi eli esimerkkejä riskien toteutumisesta löytyy myös liiketoiminnan puolelta. Mitä vähemmin vaurioin pääsemme irti koronakurimuksesta, sitä paremmassa kunnossa olemme aloittamaan koronan jälkeisen ajan. Sekin aika vielä koittaa.
Liiketoiminnan osalta tilanne on hallinnassa. Ruoan kysyntä ei juuri vaihtele olipa tilanne sitten mikä tahansa. Mistä ostetaan tai missä syödään ja mitä ostetaan, sitä vastoin vaihtelee. Nyt syödään enemmän kotona ja ruoat ostetaan aiempaa enemmän vähittäiskaupasta. Food Service -myynti notkahti alaspäin, mutta palautuminen on jo alkanut. Olemme sopeutuneet uuteen kysynnän rakenteeseen niin myyntikanavien kuin myös tuotteiston kysyntään tulevien muutosten osalta.
Kaiken ydin on hallittu arki. Tehdään se, mitä pitää ja taikatemput jätetään hihaan toistaiseksi.
Kaiken ydin on hallittu arki. Tehdään se, mitä pitää ja taikatemput jätetään hihaan toistaiseksi. Poikkeusajan suoritteet niin tehtailla kuin kotikonttoreilla ja toki myös ne teot, mitä Atrian toimistolta on tehty, ovat erinomaisia. Tilanteen riistäytymisiä otteesta ei ole tapahtunut. Asiakaspalaute on myönteistä. Tästä on hyvä jatkaa. Valitettavasti jatkossakin taivalletaan poikkeusjärjestelyin – toistaiseksi. Mutta mikäs on taivaltaessa, kun homma sujuu näinkin. Ajoittain toki ottaa koville, mutta tämän tuntemuksen kanssa kukaan ei ole yksin.