Se kevät, kun kaikki muuttui – vai muuttuiko?
”Kun yksi ovi onneen sulkeutuu, toinen avautuu. Usein jäämme kuitenkin tuijottamaan sulkeutunutta ovea niin pitkäksi aikaa, ettemme huomaa ovea, joka on avautunut.” —Helen Keller
Tämä kevät on kaikilla inhimillisillä mittareilla mitattuna ollut muutosten kevät. Klassisen muutoskäyrän mukaan ovat omatkin tunteet ja ajatukset käyneet läpi epäuskoa, epävarmuutta, vaihtoehtojen tutkimista, olemassa olevan tilanteen hyväksymistä sekä uuden tilanteen suomia mahdollisuuksia tutkien.
Tämä kevät on kaikilla inhimillisillä mittareilla mitattuna ollut muutosten kevät.
Yksi konkreettisimmista muutoksista oli kaikkien palavereiden, koulutusten ja muiden kohtaamisten muuttuminen verkon kautta tapahtuviksi tilaisuuksiksi. Hyppäys tehtiin myös samanaikaisesti Skypestä Teamsin työkaluihin: näiden työkalujen käyttäjäkoulutusta aikaistettiin, koska halu oppia oli kova. Vertaisoppiminen lähti myös liukkaasti käyntiin: yhdessä jaettiin tietämystä siitä, miten blurrata työtilan taustat, kuinka ladata Teamsin appit ja laittaa ilmoitukset päälle.
Teams-koulutukset olivat vasta yksi esimerkki etätyökalujen hyödyntämisestä: verkkokoulutuksiksi muuttuivat muun muassa esimieskoulutukset ja Vastuullinen Atria -koulutus. Atria Trainee -alkuhaastattelut toteutettiin videohaastattelutyökalulla ja jatkohaastattelut etäyhteyksiä hyödyntäen. Meitä haastattelijoita taisi jännittää vähintään yhtä paljon haastatteluiden sujuminen ja yhteyksien toimiminen kuin haastateltavia. Kansainvälinen Take the Lead -valmennus lähti liikkeelle yhteistapaamisella juuri ennen rajoituksia. Toukokuulle sovitut valmennuspäivät eivät toteudukaan Tukholmassa vaan verkossa.
Momentum oli myös meidän digitaalisen oppimisympäristön valmennusten laajentamiselle, koska kausityöntekijäinfoja (noin 700 kausityöntekijälle) ja työnopastajien preppauspäiviä (noin 400 työnopastajalle) ei voitu järjestää lähitilaisuuksina. Pikapikaa rakensimme verkkokurssit, teimme yhdessä laatu-, työturvallisuus-, työterveys- ja HR -videoita, aineistoja sekä ideointia. Ja matka jatkuu.
Tämä aika on todistanut myös sen, että kun normaaliaikana prosessit ja käytännöt viilataan valmiiksi, niin poikkeusoloissa voidaan näitä prosesseja hyödyntää. Käytäntömme liittyen päivittäiseen johtamiseen, työturvallisuuteen, tuotteiden laatuun ja turvallisuuteen jatkuvat. Poikkeustila voi tuoda siihen lisämausteita, mutta prosessit eivät pysähdy. On palkitsevaa myös huomata, että pitkäaikainen työ tuottaa tulosta ja kantaa myös poikkeusoloissa.
Tämä aika on todistanut myös sen, että kun normaaliaikana prosessit ja käytännöt viilataan valmiiksi, niin poikkeusoloissa voidaan näitä prosesseja hyödyntää.
Atrialainen DNA on vahvasti tulevaisuuteen suuntaava - nyt on kalenteri ruvennut täyttymään ensi syksyn ja seuraavan kevään kehittämisistä. Odotan myös (kaikesta toimivasta digitekniikasta huolimatta) palavereita ja yhteisiä ruokailuhetkiä kollegoitteni kanssa saman pöydän ääressä. Poikkeusolot ovat vain vahvistaneet omaa ylpeyttä siitä, että saan työskennellä yrityksessä, joka tekee suomalaisille ruokaa.
Jos ei tästä, niin mistä sitten tulee parempi mieli.