Parempi mieli

03.2.2020
Vastuullisuus Markkinointi Kotimaisuus & alkuperä

”Hyvä ruoka, parempi mieli” on ollut Atrian tunnuslauseena ja lupauksena jo lähes parikymmentä vuotta. Tuona aikana se on ottanut pysyvän paikan suomalaisessa kielenkäytössä. Kuulinpa keväällä Espanjan aurinkorannikolla ravintoloiden sisäänheittäjienkin houkuttelevan suomalaisia turisteja sisään juuri tällä lupauksella. 

Maailma muuttuu ja ruoantuotannon ympärillä käydään ajoittain kiivastakin keskustelua. Paitsi ilmastonmuutos, myös kiihtyvä elämänrytmi, ikääntyvä väestö, digitalisaatio ja kaupungistuminen muuttavat ruokatottumuksia. Meillä Atrialla otetaan haaste innolla vastaan.  Ammattilaiset ympäri taloa pohtivat jatkuvasti, miten voisimme auttaa suomalaista kuluttajaa entistäkin paremmin. Ympäröivän maailman murroksessakin haluamme varmistaa, että vaikkei aina voi syödä rauhassa yhteisen pöydän ääressä, aina voi syödä hyvin ja hyvällä omalla tunnolla – siitä tulee Parempi mieli.

Ympäröivän maailman murroksessakin haluamme varmistaa, että vaikkei aina voi syödä rauhassa yhteisen pöydän ääressä, aina voi syödä hyvin ja hyvällä omalla tunnolla – siitä tulee Parempi mieli.

Atrian tammikuussa alkanut markkinointikampanja keskittyy tunnetun lupauksen loppuosaan, parempaan mieleen. Kampanjan avulla pyrimme tekemään näkyväksi sen monipuolisen ja huolellisen työn, jota atrialaisen ruoantuotannon takana tehdään. Tiedämme, että meillä kiinnitetään paljon huomiota siihen, että tuottamamme ruoka on aina laadukasta, vastuullisesti valmistettua ja hyvänmakuista. Me seuraamme ja kehitämme ruokaketjuamme alkutuotannosta kuluttajan pöytään asti, ja tiedämme aina, mistä raaka-aineemme ovat peräisin. Tilalle asti jäljitettävissä tuotteissa olemme olleet markkinan edelläkävijä jo vuodesta 2012 alkaen. Se on yksi tekijä Paremman mielen takana.

Olemme tehneet ison lupauksen pyrkimyksestämme koko ruokaketjun hiilineutraaliuuteen vuoteen 2035 mennessä. Korvaamalla fossiilisia energialähteitä uusiutuvilla pystymme vaikuttamaan hiilijalanjälkeemme huomattavasti ja tällä saralla olemme jo ottaneet merkittäviä askeleita: yksi Suomen suurimmista aurinkopuistoista sijaitsee Nurmon tehtaallamme ja olemme mukana niin ikään Nurmoon nousevan uuden biokaasulaitoksen rakennushankkeessa. Osallistumme myös aktiivisesti alan tutkimuksen tukemiseen ja kehitämme uusia pakkauksia, jotka vähentävät niin käytetyn muovin määrää kuin ruokahävikkiäkin. Nämä, jos mitkä, ovat tekoja Paremman mielen puolesta.

Vanha viisaus sanoo, ettei makuasioista pidä kiistellä. Meidän tehtävämme on pitää huolta siitä, että niin tänään, huomenna kuin 100 vuoden päästäkin kuluttaja löytää Atria-merkin alta omaan tilanteeseensa ja ruokavalioonsa sopivan vaihtoehdon. Sellaisen, josta tulee parempi mieli. 

Jaa

Kirjoittajan kuva
Kirjoittanut

Nanna Järvinen

Nanna Järvinen työskentelee Atrian brändijohtajana. Atria-brändi on todellinen kruununjalokivi, jonka luotsaaminen kohti tulevaisuuden haasteita tuottaa Nannalle paljon iloa. Hän arvostaa atrialaista tekemisen tasoa ja eteenpäin suuntautunutta näkemyksellisyyttä. Omaa osaamistaan Nanna haluaa kehittää suomalaisen ruokaketjun kokonaisuuden ymmärtämisessä, jotta pienetkin yksityiskohdat muun muassa maun kannalta avautuvat.
Nanna hymyilee paljon ja monista eri syistä; ruoka yhtenä oleellisena. Nanna nauttii nopeasti valmistuvista arjen helpoista resepteistä ja siitä, että saa lapset yhtä aikaa saman pöydän ääreen. Muita hymyn huulille tuovia aiheita ovat yhdessä onnistuminen, kunnon hikiurheilu ja sarkastinen huumori. Nanna rentoutuu useimmiten urheilemalla: rakkaita lajeja ovat laskettelu, muodostelmaluistelu, jooga ja salitreeni. Vastapainona kesäaikaan toimii laineiden liplatus mökkirannalla, takkatuli ja hyvä kirja.

Lue kirjoittajan muita blogeja