Mitä sinä kertoisit suomalaisesta liharuoasta?
Suomalaisen lihan ainutlaatuisuus on alkuperässä, puhtaudessa, suomalaisessa luonnossa ja atrialaisessa ketjussa pellolta pöytään. Eikö niin?
Atrian vientiasiakkailta on tullut esiin kuitenkin toisenlainen kysymys: mitä ovat suomalaiset liharuoat ja millaista on suomalainen ruokakulttuuri?
Ensikuulemalta tuo kysymys saattaa vähän yllättää. Onhan Suomen markkinoilla myytävien Atria-tuotteiden makumaailmat haettu pikemminkin kauempaa kuin lähempää, esimerkiksi Asian BBQ, Cheese Chili Bites, BBQ Hickory muutamia mainitakseni. Erinomaisia tuotteita kaikki, mutta nyt tarvittiin jotain muuta.
Siksi Atrialla suunniteltiin yhdessä Satokausikalenterin kanssa suomalaisesta lihakulttuurista viestintäpaketti, jotta sitä voisi saksalainen, kiinalainen tai japanilainen asiakaskin ymmärtää, kokeilla ja maistaa. Atria Food Servicen kehityspäällikkö Tomi Nevala teki pohjatyöt ja lopputuloksena syntyi maistuva kokonaisuus.
Suomalaista ruokavuotta kuvaa neljä teemaa:
Arkipäivän hyvinvointi
Suomalaiset rakastavat kotiruokaa. Klassikot ovat paikkansa ansainneet ja esimerkiksi lihapullat ovat arjen pelastajia.
Tulta ja hiiltä
Suomalaisen kesän tunnusmerkkejä ovat pitkät valoisat yöt, sauna ja grillin tuoksu. Hiiligrillissä kypsyneen lihan tuoksu tuo menneiden kesien muistot pintaan.
Sadonkorjuun aika
Todelliset kansallisaartemme löytävät metsiltä ja pelloilta. Herkkutatit, kantarellit, mustikat ja karpalot ovat kypsiä ja valmiita poimittaviksi - lupaa ei tarvitse kysyä. Suomalainen liha täydentää satokauden kasvisten maun parhaimmilleen.
Joulun aika
Joulun aikaan kokoonnutaan yhteisen juhla-aterian ääreen. Kinkku on suomalaisen joulupöydän kunkku vuodesta toiseen. Jouluateriasta yli jääneitä ruokia ei heitetä menemään, vaan niistä valmistetaan uusia herkkuja. Kinkku maistuu hernekeitossa vielä tammikuussakin!
---
Suomalainen ruoka voi olla vaikkapa hot dogeja, kotimaisin aineksin.
Suomalaiset hot dogit
• 4 Wilhelm-makkaraa
• 4 rieskaa
• Salaatinlehtiä
Sinappimajoneesi
• 1 dl majoneesia
• 1-2 rkl vahvaa sinappia
Mummon kurkut
• 1 kurkku
• 2 rkl tuoretta tilliä silputtuna
• 2 rkl etikkaa
• 2 rkl vettä
• 2 rkl sokeria
• 1 tl suolaa
Tee ensin mummon kurkut ja majoneesi. Siivuta kurkku ohuiksi siivuiksi ja silppua tilli.
Mittaa etikka, vesi, sokeri ja suola kulhoon ja sekoita, kunnes sokeri on sulanut. Lisää kurkku ja tilli, laita kansi päälle ja ravista reilusti.
Sekoita sinappi ja majoneesi. Grillaa makkarat ja lämmitä rieskat grillissä. Levitä sinappimajoneesia leivälle ja täytä salaatilla, kurkuilla ja grillatulla makkaralla.
Teksti: Hanna Holtikoski
Resepti: Tomi Nevala
Kuvat: Atria
Lue myös:
Atrian antibioottivapaata sianlihaa japanilaiselle ravintolaketjulle