Kesä maistuu

27.8.2020
Ruoka & tuotteet Sesonki

Päivien pidentyminen ja luonnon herääminen pitkän pimeän ajanjakson jälkeen tekevät keväästä yhtä malttamatonta odottamista - kesä, pitkät valoisat illat ja erityisesti suomalaisten peltojen ja metsien sato odottavat nautiskelijaa!

Kesä, pitkät valoisat illat ja erityisesti suomalaisten peltojen ja metsien sato odottavat nautiskelijaa!

Vaikka kesä ei tänä vuonna ollut muuten ihan edellisten kaltainen, ovat kesän herkut onneksi ennallaan. Keväällä teimme ruokaostokset verkkokaupan kautta, mutta satokauden alkaessa oli päästävä katsomaan, mitä heviosastolla on tarjolla. Näin pääsi heti mahdollisuuden tullen noukkimaan koriin kesän ensimmäiset uudet perunat, rapsakan kukkakaalin, mehukkaan varhaiskaalin ja muut kesän herkut.

Pelkällä perunalla ja porkkanalla ei kuitenkaan kesärientoja jaksa, vaikka ohjelmassa olisi vain riippumatossa köllimistä. Loman alkaessa minulla on ollut monta vuotta tapana sanoa, että seuraavat viikot katselen työasioita vain lautasella. Tänäkin kesänä päästiin herkuttelemaan maistuvilla uutuuksilla, erityisesti ohuet kasslerpihvit ja uudet grilliperunat olivat meidän kesäpöydässämme monta kertaa. Unohtamatta ikisuosikkeja: herkkuburgereiden tärkeintä raaka-ainetta burgerlihaa, coleslawta, perinteistä Hiillosta ja ribsejä. Pakko vinkata tässäkin suosikkireseptini ribsien valmistukseen, kokki Jouni Toivasen "Todella hitaat ribsit". Parhautta!

Ja kun lautasmalli on kunnossa ja lihan kanssa on päässyt nauttimaan sen parhaista kavereista, suomalaisista kasviksista, on jonkin marjaisan herkun vuoro. Ainakin täällä lakeuksilla valokkeja (hilloja, lakkoja, miksi niitä kukakin kutsuukin) ja mustikoita on ollut niin paljon kuin vain viitsii noukkia. Mansikoita käytiin noukkimassa itse ja villivadelmiakin löytyi muutama litra. Monen monta marjapiirakkaa on jo syöty ja näyttää siltä, että talven aamupaloille on luvassa vitamiinipitoisia smoothieita.

Seuraavaksi odottelen jo puolukoiden kypsymistä. Syksyisempien ruokien aika alkaa olla käsillä ja puolukkahillo on mitä parhain liittolainen lihapullille. Niitä odotellessa ehtii kuitenkin vielä muutaman kerran grillata.

Herkullista satokautta, nautitaan kotimaan antimista aina kun siihen on mahdollisuus!

Jaa

Kirjoittajan kuva
Kirjoittanut

Hanna Holtinkoski

Hanna työskentelee markkinointipäällikkönä Atrian viennissä. Hän on ylpeä atrialainen etenkin siksi, koska yritys sitoutuu sataprosenttisesti suomalaiseen lihaan. Työssään viennin markkinoinnissa Hanna haluaa kertoa suomalaisen lihan hienoa tarinaa ihmisille Suomen rajojen ulkopuolella ja löytää uusia markkinoita atrialaisten tuottajien tuottamalle lihalle. Hannan suun herähdyttävät hymyyn keväisin syntyvät pikkuvasikat, työmatkan varrella majaileva pehmisauto ja äidin tekemä jauhelihakastike. Hanna on erityisen hyvä tekemään ruokakuvapäiväkirjoja matkaillessaan. Hänen ruokabravuurinsa on lasagne.

Lue kirjoittajan muita blogeja